Ajatuksia herätyksestä
Frank Bartleman syntyi 1871 Carversvillessä Pennsylvaniassa ja kuoli 1936. Frank Bartlemanin kirjassa kerrotaan kuinka Jumala ei anna kunniaansa ihmisille, mikä ilmenee siten, että kuuluisia ja lahjakkaita kutsutaan puhumaan, jotta kuulijoita tulisi, mutta he kiinnittävät huomionsa ihmiseen ja hänen Jumalalta saamiin armolahjoihin, sekä muihin syntymälahjoihin, vaan julistuksen ja tapahtumien keskipiste tulisi olla Jeesus, joka on ostanut verellään meidän lapsikseen. Kirkkojen ja seurakuntien oppirakennelmat saattavat estää Jumalan Pyhän Hengen toiminnan, vaikka ihmiset ovat luoneet ne seurakuntalaisten turvaksi, mutta Jumala ei halua, että Hänet kahlitaan ihmisten oppeihimme Jumalasta ja Hänen valtakunnastaan. Esimerkki mihin oppien ja oikeauskoisuuden valvonta voi viedä on Inkvisitio, joka oli katolisen kirkon laitos. Invisitio toimi sen määrittelemää harhaoppisuutta vastaan. Inkvisitio syntyi vuonna 1184, ja siitä muodostui kirkon pysyvä harhaoppisuutta vastustava laitos. Inkvisitio saattoi kiduttaa harhaoppisuudesta epäiltyjä. Virallisesti lasten ja vanhusten kidutus oli kiellettyä, mutta kieltoa ei aina noudatettu. Verenvuodatus tai kuulustellun tappaminen oli kielletty. Koska harhaoppisuus oli myös maallisen oikeuden vastaista, inkvisitio saattoi kuitenkin luovuttaa epäillyn maalliselle tuomioistuimelle kidutettavaksi. Myös inkvisition langettaman kuolemantuomion täytäntöönpano oli maallisen hallinnon vastuulla. Tällä tavalla kirkko tavallaan välttyi kantamasta vastuuta tapahtumasta. Inkvisition oikeuskäytännössä syytetyllä oli vain vähäiset mahdollisuudet puolustautua. Tavallisesti tuomari ja syyttäjä olivat sama henkilö.
Azusa-kadun vuonna 1906 alkaneessa herätyksessä oli mukana lehtimies ja saarnaaja Frank Bartleman, jolla oli merkittävä osuus tapahtumien julkistajana. Hän on kirjoittanut lukuisia kirjoja. Hänen isänsä oli saksalaissyntyinen roomalaiskatolinen ja äiti englantilaista kveekarisukua. Frank Bartleman koki kääntymyksen lokakuussa 1893 babtistien rukoushuoneessa Philadelphiassa. Bartleman sai luvan saarnata Temple Baptist -seurakunnalle. Vuonna 1897 Bartleman jätti baptistipapin tehtävän ja meni pyhitysliikkeeseen mukaan. Myöhemmin hän meni Chicagoon opiskelemaan Moody Bible Instituutissa, mutta ei käynyt opiskelujaan loppuun. Vuonna 1900 hän avioitui neiti Laddin kanssa. Hän oli Pennsylvaniassa Pittsburgissa sijainneen langenneille tytöille tarkoitetun kulun johtajatar. Bartleman sai viran Philadelphiassa helluntailaisten yhteisössä. Myöhemmin hän liittyi wesleyläiseen metodistkirkkoon ja hän toimi papin virassa Corryssa, Pennsylvaniassa. Jätettyään wesleyläisen metodistikirkon Pennsylvaniassa hän suuntasi kohti länttä aina Kaliforniaan jonne hän saapui 1904. Joulukuussa 1904 Bartleman lähti Sacramentosta Los Angelesiin, sillä Henki oli johdattanut hänet Los Angelesin ’ehtoosateeseen’ vuodatusta varten. Bartleman kirjoitti mustelmakirjansa From Plough to Pulpit – From Maine to California. Los Angelesissa Bartelman meni South Main -kadulle Peniel-lähetykseen, jonka perustaja ja hoitaja oli Manie Ferguson. Bartleman teki työtä useissa pyhityskristillisissä seurakunnissa ja lähetysseuroissa Los Angelesin seudulla. Vuonna 1905 Los Angelesissa oi merkkejä herätyksestä erityisesti Pasadenan Lake Avenue Metodist Church ja Frank Smalen johtamassa Los Angelesin First Babtist Churchissa. Smalen seurakunnan herätys sai kipinän Evan Robertsin johtamasta Walesin suuresta herätyksestä 1904 1905…
Frank Bartleman ”Azusa-katu 312 – Nykyaikaisen helluntaiherätyksen juuret” (RV-kirjat 1986), lainaus sivulta 51 alkaen: ”Sain Jumalalta vuoden 1905 alussa seuraavan herätykseen liittyvän avainsanoman: ’Herätyksen syvällisyys määräytyy tyystin sen mukaan, kuinka syvä on parannuksen ja katumuksen henki.’ Ja se pitää paikkansa kaikkien ihmisten elämässä kaikkina aikoina… Herätys alkaa lähes aina maallikoiden parissa. Kirkon johtajat tervehtivät harvoin iloiten puhdistuksia. Historia toistaa itseään. Nykyisten johtajien asema on liian mukava, jotta he ylipäänsä toivoisivat sellaista uudistusta, joka mahdollisesti vaatisi heiltä uhrauksia. Ja Jumalan tuli lankeaa vain uhrin ylle. Tyhjään alttariin ei tuli syty. Kylmä järkeily, muodollinen kirkollisuus ja pappien ylivalta ovat kerta kaikkiaan evankeliumin luonteen ulkopuolella. Kiitos Jumalan, että johtajien joukossa on poikkeuksiakin. Mutta palvelemaan meidät on pelastettu. Oikea pappi on palvelija. Jeesus ei tullut palveltavaksi vaan palvelemaan… Monta päivää tunsin sisimmässäni, että Evan Robertsilta oli tulossa kirje. Se saapui pian ja kuului seuraavasti: ’Loughor, Wales, 14. marrsk. 05. Rakas ystävä, mitä voisin sanoa sellaista, joka rohkaisisi sinua tässä hirvittävässä taistelussa. Se on minusta mitä kauhein. Pahuuden valtakunta on saarrettu joka puolelta. Oi, niitä miljoonia rukouksia – ei vain rukouksen muotoja – vaan sielujen löytämistä perille Valkean istuimen luo! Ihmiset Walesissa ovat oppineet rukoilemaan viimeisen vuoden aikana. Siunatkoon Jumala teitä voimallisella virralla. Walesissa tuntuu siltä, että Pyhyys lepää seurakunnan yllä odottaen Kristuksen seuraajien sydänten avautumista. Viime lauantai-iltana meillä oli voimakas Hengen vuodatus. Sitä ennen ihmisten käsitykset oikeasta uskonelämästä oikenivat. 1. Annetaan Jumalalle, ei vain oteta vastaan. 2. Tehdään sitä mikä on mieluisaa Jumalalle, ei itselle. Siksi me Jumalaan turvaten ja vihollisen unhottaen ja unhottaen myös ihmisten pelon rukoilimme, ja Henki laskeutui. Rukoilen Jumalaa kuulemaan rukouksesi, pitämään uskosi lujana ja pelastamaan Kalifornian. Edelleen sinun taistelussa, Evan Roberts.’…
Sitten saimme tietää, että Henki oli virrannut muutama ilta sitten, huhtikuun yhdeksäntenä, pienessä tuvassa Bonnie Brae-kadulla. Ihmiset olivat hyvin vakaasti jonkin aikaa odottaneet hengenvuodatusta. Muutama valkoinen ja muutama värillinen hurskas uskova oli odotellut siellä päivittäin. Tämäkin tapahtui juuri pääsiäisen aikoihin. Jostakin syystä minulla ei ollut etuoikeutta olla mukana tuossa kokouksessa. Monet olivat puhuneet ’kielillä’. Menin iltapäivällä Bonnie Brae -kadun kokoukseen ja havaitsin, että Jumala toimi siellä voimakkaasti. Useita kuukausia olimme rukoilleet voittoa. Nyt Jeesus ’näyttäytyi elävänä’ jälleen monille. Pioneerit olivat päässeet läpi ja joukot voivat seurata. Kokous ilmensi yleistä nöyryyden henkeä. Ihmiset olivat siellä päässeet Jumalan mielisuosioon. Ilmeisesti Herra oli vihdoin löytänyt pienen joukon, ulkopuolisen kuten aina, jonka välityksellä Hän saattoi itse toimia. Maassa ei ollut ainuttakaan lähetysseuraa, jonka kautta se olisi käynyt päinsä. Kaikki ne olivat ihmisten käsissä. Henki ei voinut toimia. Ihmisen arvostukset on jälleen kerran syrjäytetty ja Henki on saanut syntyä halvassa ’tallissa’ kirkon järjestöjen ulkopuolella aivan kuten ennenkin. On oltava katuen ja nöyränä valmis ottamaan vastaan Hengen virtaus. Martti Luther alkoi saarnata uskonpuhdistusta romahtamaisillaan olevassa rakennuksessa keskellä Wittenbergin toria. D’Aubinge kuvailee sitä seuraavasti: ’Keskellä toria Wittenbergissä seisoi puinen kappeli, kolmekymmentä jalkaa pitkä ja kaksikymmentä leveä, ja sen seinät, joita oli joka puolelta tuettu, olivat luhistumaisillaan. Vanha, lankuista rakennettu, kolme jalkaa korkea saarnastuoli oli puhujan paikkana. Tässä surkeassa paikassa alkoi uskonpuhdistuksen saarnaaminen. Oli Jumalan tahto, että sen, minkä tuli palauttaa takaisin Hänen kunniansa, olisi tapahduttava mitä alhaisimmissa olosuhteissa. Tässä onnettomassa ympäristössä Jumala halusi niin sanoaksemme, että Hänen rakas Poikansa syntyisi uudelleen. Noiden tuhansien katedraalien ja kirkkorakennusten joukossa, joita maailma on täynnä, ei ollut yhden yhtäkään siihen aikaan, jonka Jumala olisi valinnut paikaksi ihanalle julistukselle iankaikkisesta elämästä.’…
John Wesley itse rukoili kerran, kun herätys oli jo melkein vaimentunut joksikin aikaa: ’Oi Herra, lähetä meille entinen herätys ilman virheitä. Mutta jos niin ei voi tapahtua, lähetä se – kaikkine virheineen. Me tarvitsemme herätyksen.’…
Keskiviikkona 18. huhtikuuta tapahtui hirvittävä San Franciscon maanjäristys, joka teki tuhoa myös ympäröivissä kaupungeissa ja maaseudulla. Yksistään San Franciscossa sai surmansa kymmenen tuhatta henkeä… Pian huhuttiin laajalti, että Jumala toimi ’Azusassa’, Kaikkia kansankerroksia alkoi tungeksia kokouksiin. Monet olivat uteliaita ja epäuskoisia, mutta toiset kaipasivat Jumalaa. Sanomalehdet alkoivat ilkkua ja parjata kokouksia ja antoivat meille sillä tavalla runsaasti ilmaista mainosta. Se veti kansaa paikalle. Paholainen ampui jälleen yli. Ulkopuolinen vainoaminen ei koskaan vahingoita työtä. Eniten pelättävää meillä oli niissä pahoissa hengissä, jotka tekivät työtä sisäpuolelta. Jopa spiritualistit ja hypnoosiin uskovat tulivat kokeilemaan vaikutusmahdollisuuksiaan. Sitten tulivat kaikki uskonnolliset kiivailijat ja roistot ja intoilijat etsimään paikkaa toiminnassa. Näitä meidän oli syytä pelätä eniten. Mutta tämä on jokaisessa uudessa työssä tarjona oleva vaara. Noilla ihmisillä ei ole missään omaa paikkaa. Tämä asiantila langetti monen sydämeen pelon, josta oli vaikea päästä yli. Siitä oli paljon haittaa Hengen toiminnalle. Monet eivät uskaltaneet etsiä Jumalaa pelätessään, että paholainen voisi viedä heidät. Huomasimme heti ’Azusan’ toimintamme alussa, että jos pyrimme saamaan arkin kulun vakaaksi, Herra lakkasi tekemästä työtä. Emme uskaltaneet liikaa kiinnittää ihmisten huomiota pahojen valtojen toimintaan. Siitä olisi seurannut pelkoa. Voimme vain rukoilla. Silloin Jumala antoi meidän onnistua…
Azusa -päivien alussa näytti siltä, että sekä taivas että helvetti olivat tulleet kaupunkiin. Ihmiset olivat tulleet käännekohtaan. Syyllisyydentunto oli väkevänä heidän päällään. He saattoivat murtua keskellä katua kenekään yllyttämättä. Henki näytti vetäneen rajan aivan ’Azusa-lähetyksen’ ympärille. Kun ihmiset saapuivat parin korttelin päähän tuosta paikasta, heidät valtasi synnintunto… Työ selkiytyi ja voimistui ’Azusassa’. Jumala toimi mahtavasti. Tuntui kuin kaikkien olisi pitänyt vaeltaa ’Azusaan’. Lähetyssaarnaajia kokoontui sinne Afrikasta, Intiasta ja meren saarilta. Pappeja ja muita työntekijöitä oli kulkenut yli mantereen ja tullut kaukaisilta saarilta, kun vastustamaton voima oli vetänyt heitä Los Angelesiin… Koettiin paljon vainoa, etenkin lehdistön taholta. Se antoi meistä häpeällisen kuvan, mutta se toi meille vain lisää väkeä… Vastustajia tai toisia seurakuntia vastaan ei sallittu sanoa yhtään epäystävällistä sanaa. Sanomana oli Jumalan rakkaus. Se oli eräällä tavalla kuin uudelleen alkaneen alkuseurakunnan ’ensi rakkautta’. Se ’kaste’, jonka alussa saimme vastaanottaa, ei antanut meidän ajatella, puhua eikä kuunnella pahaa kenestäkään. Henki oli hyvin herkkä, lempeä kuin kyyhkynen. Pyhää Henkeä symboloi kyyhkynen… Jumalan Henki valikoi tarkoin kaiken väärän pois totuudellisesta. Itse Jumalan Sana sai ratkaista joka ainoan kysymyksen. Ihmisten sydämet tutkittiin pohjia myöten sekä toiminnan että motiivien suhteen. Joukkoon ei voinut liittyä leikkimielessä. Kukaan ihminen ei ’uskaltanut heihin liittyvä’ olematta tosissaan. ’Kasteen’ vastaanottaminen merkitsi noihin aikoihin kuolemista pois synnistä ja puhdistumisprosessia. Meillä oli yläkerrassa ’odotushuone’ niille, jotka erityisesti etsivät Jumalaa saadakseen ’kasteen’. Monet tosin saivat vastaanottaa sen yhteisessä kokoontumishuoneessa… Veli Seymouria pidettiin nimellisesti johtajana. Mutta meillä ei ollut paavia eikä papillista arvojärjestystä. Me olimme ’veljiä’. Meillä ei ollut ihmisen rakentamaa ohjelmaa. Itse Herra johdatti. Meillä ei ollut pappissäätyä eikä ammattipappeja. Ne ovat tulleet kuvaan mukaan myöhemmin herätyksestä luovuttaessa. Meillä ei aluksi ollut edes koroketta eikä saarnatuolia. Kaikki olivat samalla tasolla. Sananjulistajat olivat palvelijoita sanan aidossa merkityksessä. Emme kunnioittaneet ihmisiä hänen suuren varallisuutensa tai korkea oppineisuutensa vuoksi vaan sen sijaan hänen Jumalalta saamiensa ’lahjojen’ vuoksi. Hän itse asetti paikalleen ’ruumiin’ jäsenet… Veli Seymour istui tavallisesti kahden päällekkäin asetetun tyhjän kenkälaatikon takana. Yleensä hän piti kokouksen aikana päätään rukoukseen painuneena ylemmän laatikon sisällä. Ylpeydellä ei ollut sijaa. Kokoukset jatkuivat melkein tauotta. Voiman vallassa olevia etsiviä sieluja saattoi olla sisällä lähes mihin vuorokauden aikaan tahansa. Paikka ei ollut ikinä suljettu eikä tyhjä. Ihmiset tulivat kohdatakseen Jumalan. Hän oli siellä aina. Siksi kokouskin oli jatkuva. Se ei ollut riippuvainen ihmisjohtajasta…
Olimme kokouksissa sulkeutuneet Jumalan yhteyteen rukouksen kautta ja ajatuksemme olivat kiinni Hänessä. Kaikki tottelivat Jumalaa nöyrinä ja alamaisina. Kunnioituksella ’pidimme toista parempana’ kuin itseämme. Herra saattoi hyvin puhjeta puhumaan kenen kautta hyvänsä. Sitä me rukoilimme jatkuvasti. Lopulta joku nousi seisomaan vihittynä johonkin sanomaan. Kaikki tuntuivat tajuavan sen ja väistyivät tieltä. Tuo ihminen saattoi olla lapsi, nainen tai mies. Hän saattoi istua takana tai edessä, sillä ei ollut mitään väliä. Riemuitsimme siitä, että Jumala teki työtään. Kukaan ei halunnut olla itse esillä. Ajattelimme vain sitä, että olisimme Jumalalle kuuliaiset. Jumala oli tehnytkin ilmapiirin sellaiseksi, että vain typerys olisi yrittänyt ruveta esiintymään ilman todellista voitelua. Eikä tuollainen yritys kestänyt kauan. Henki hallitsi kokouksia valtaistuimelta. Elettiin todella ihania päiviä… Tämä tapahui kaksi kuukautta ennen kuin toiminta ’Azusassa’ alkoi. En enää etsinyt rakennusta, sillä tiesin Jumalan jo puhuneen ja odottavan vain soveliasta aikaa. Yhtenä iltana kuuden kuukauden kuluttua elokuussa kuljin tuon kadunkulman kautta kotiin ja näin kirkon edessä kyltin, jossa sanottiin ’Vuokrattavana’. Rakennus oli juuri jäänyt tyhjäksi. Herra puhui minulle: ’Siinä on teille kirkko.’ ’Tulipatsas’ (Pillar of Fire) oli lentänyt savuna ilmaan, koska se ei ollut pystynyt keräämään keskuudestaan vuokraa. Tuo ryhmä oli ollut ’Azusan’ toiminnan katkerin vastustaja. Herra oli järjestänyt meille tyhjät tilat… Yhtenä iltana Azusa-lähetyksessä rukouksen henki tuli minuun kuin voimakas, kiitävä tuulispää. Voima kiiri ympäri rakennusta. Minua oli ahdistanut se kuolemankaltaisuus, joka oli hiipinyt toimintaan. Sen ajan johtajat olivat peloissaan, eivätkä tienneet mitä tehdä… Oli noussut uusia hallitsijoita, jotka ’eivät tunteneet Joosefia’. He eivät käsittäneet, mistä oli kyse. Jumala yritti tulla takaisin. Johtajat näyttivät pelkäävän, että joku varastaisi lähetyksen. Henki ei voinut tehdä työtään. Sitä paitsi nyt oli järjestäydytty tiukasti ja ankarasti, enkä minä ollut liittynyt järjestöön… ”
http://frankbartleman.blogspot.fi/
Mauri Vilponen on kirjoittanut kirjan ”Azusa – Mitä Azusan herätyksessä tapahtui?
Lauri K. Ahosen kirjassa ”Suomen Helluntaiherätyksen historia” (Päivä Osakeyhtiö 1994) sivulta 20 lainaus: ”Parhamin merkittävimmäksi aikaansaannokseksi Texasissa muodostui raamattukoulu, jonka aloitti Houstonissa joulukuussa 1905. Koulu, nimeltä ’Bible Training School’, toimi vain muutamia kuukausia, mutta sieltä valmistui noin viisikymmentä saarnaajaa ja työntekijää, jotka lähtivät julistamaan evankeliumia uusille alueille. Heidän työtään seurasivat herätykset monilla paikkakunnilla. Babtisteihin kuuluva neekeripastori William James Seymour (1870-1922) oli yksi koulun oppilaista. Parhamin toimintaan hän oli tutustunut työtoverinsa Lucy Farrowin kautta. Amerikan Etelävaltioissa vielä tuolloin vallalla olleen rotuerottelun johdosta hän istui erikseen eteishallissa kuunnellen luentoja oven raosta. Raamattukoulussa hän omaksui uuden käsityksen Pyhän Hengen kasteesta, vaikka ei itse vielä tuolloin ollut sitä kokenut… William Seymour saapui Los Angelesiin 22.2.1906. Adunnon hän sai Edward S. Leen kodissa. Kaksi päivää myöhemmin hän alkoi julistaa Nazarene-kirkossa Santa Fe-kadun varrella. Ensimmäisen saarnansa tekstiksi hän valitsi Apostolien tekojen toisen luvun neljännen jakeen ja julisti sen pohjalta, että kielilläpuhuminen oli Pyhän Hengen kasteen saamisen merkki. Tämän näkemyksensä johdosta hänen ei sallittu jatkaa saarnatehtävää Nazarene-kirkossa… Azusa-kadulta löytyi tallina ja varastona käytetty entinen metodistien kirkkorakennus, jossa kokouksia voitiin jatkaa. Ensimmäinen tilaisuus pidettiin huhtikuun 14. päivänä. Alkeellinen rukoushuone, johon mahtui noin 600 kuulijaa, sai nimekseen Azusa Mission… Sanomalehdet alkoivat kertoa Seymourin kokouksista. Los Angeles Times kirjoitti Azusa-kadun tapahtumista ensimmäisen kerran 18.4. Artikkeli oli kriittinen, mutta julkisuus lisäsi yleistä mielenkiintoa. Toukokuussa jo yli tuhat kuulijaa ahtautui tallitemppeliin. Kokouksia pidettiin nyt kolme kertaa vuorokaudessa seitsemänä päivänä viikossa…”
Azusan jälkeen on tapahtunut herätykisiä, kuten Veikko Pekki kertoo kirjassaan ”Lisää Lisää” (Kuva ja Sana 1995) näin: ”Suomessa on vuoden 1995 alusta vaikuttanut Pyhän Hengen liike, joka koskettaa uskovia ja seurakuntia lähes kaikissa maamme kristillisissä yhteisöissä. Tämä maailmalla jo kauemmin levinnyt uudistusherätyksen aalto on herättänyt huomiota siihen liittyvien ulkoisten reaktioiden tähden. En kuitenkaan käytä tästä Pyhän Hengen siunauksesta nauruherätyksen nimeä, vaikka sekulaari lehdistö niin on tehnytkin. Huono nimitys on myös ’Toronton siunaus’, vaikka pieni Vineyard-seurakunta tuossa kaupungissa onkin ollut yksi liikehdinnän keskuspaikoista… Sain nimittäin ensi kerran tiedon Toronton siunauksesta lukiessani siitä lehdestä. Ensin oudoksuin kuvauksia ihmisten kummallisista reaktioista. Mutta yhtäkkiä sisimpääni iskeytyi täysin yllättäen varma tieto: Nuo ulkoiset ilmiöt ovat vain jäävuoren pintaa – tässä herätyksessä Jumala uudistaa ja eheyttää ihmisiä syvältä, olivatpa he kuinka rikkinäisiä tai haavottuneita hyvänsä!… Mutta tässä se nyt oli: Eheytymisherätys! Hätkähdin tätä yllättävää ja selkeää tietoisuutta.” Veikko Pekki kertoo kuinka hän oli 6.4.1991 Espoossa pidetyssä Uudenmaan ja Etelä-Hämeen helluntaiseurakuntien veljespäivillä saanut sydämelleen alustaa ”Uskon sana takaisin julistukseen”. Hänen alustuksensa oli alkanut seuraavalla profetialla: ”Kansani, kansani, miksi minut hylkäsit? Miksi olet kaukana, et kuule valitukseni sanoja? Kansani, minä huudan päivällä, mutta sinä et vastaa, ja yöllä, enkä voi vaieta. Ja kuitenkin minä olen pyhä, jonka istuin on sinun kiitosvirttesi keskellä. Olisiko minun taas astuttava alas, niin että vuoret järkkyisivät edessäni – tahtoisinpa tulla teidän tykönne ja aivan äänenikin muuttaa! Ettekö kuule lupauksen sanaa, uskon sanaa, jonka kautta te olette saaneet Hengen? Mutta te olette surmanneet uskon, pitäneet sen halpana, ettekä ole sen puolesta kilvoitelleet: Ette ole vahvistaneet heikkoja, ette ole parantaneet sairaita, sitoneet haavoittuneita, tuoneet takaisin eksyneitä, etsineet kadonneita. Mutta vielä nytkin minä seison ovella ja kolkutan; ahkeroitse siis ja tee parannus, etten minä oksentaisi sinua suustani ulos. Minä olen avannut uskon oven tämän kansan pakanoille, minä olen teille ovi suureen ja hedelmälliseen työhön, jos te otatte uudelleen vaarin minun sanastani, joka totisesti on uskon sana. Mutta jos hylkäätte uskon sanan, niin tämä ovi sulkeutuu teiltä ja minä avaan sen muualla, sillä minä ilmestyn vielä tälle kansalle ja kokoan valittuni.” Ja Pekki jatkaa: ”Olemme itse langenneet epäuskoon, jossa selitämme kaiken huonon menestymisen, kaiken velttouden ja herätyksen puutteen ja ongelmien ja sairauksien lisääntymisen olevan vain ristin evenkeliumia ja Jumalan tahtoa. Olemme pyhittäneet epäuskomme ja periksiantamisemme ristin teologialla, joka ei kuitenkaan ole mitään ristin teologiaa, jos siitä puuttuu uskon sana ja uskon Henki.”
Yksi merkittävämpiä tapahtumia Amerikassa 1990-luvulla oli John Arnottin seurakunnassa tapahtunut nauruherätys Kanadan Torontossa www.tacf.org John Arnottilta on Suomeksi julkaistu kirja ”Isän siunaus, totuus Torontosta” Kuva ja Sana 1996. Isän siunaus kirjasta lainaus: ”Joitakin vuosia sitten minulle selvisi valtavan paljastuksen tavoin, että kristillinen usko on täysin samanlaista kuin rakkaus ja ’romanssi’ tai aviosuhde. Sitä ennen ajattelin, että siinä oli kyse totuuden ymmärtämisestä ja opin puhtauden varjelemisesta. Uskoin, että jos vain pystyisimme saavuttamaan saman opillisen puhtauden kuin alkuseurakunnallakin oli, se toisi meihin Jumalan läsnäolon ja voiman. Mutta ei varhaiskristityilläkään ollut kristillistä oppia täydellisesti hallussaan… Miksi luulet, että meillä on nykyään tuhansia eri suuntauksia? Koska ihmiset uskovat, että heidän oppinsa on oikeampi kuin lähimmäisen. Mutta se ei korosta rakkautta. Mikä siis on puhdas oppi? Jumala on rakkaus. Se on puhdas oppi. Se on totuus. Älä käsitä minua väärin. Kristuksessa Jeesuksessa oleva totuus on hyvin tärkeä. Juuri se totuus tekee meidät vapaiksi (Joh. 8:32). Mutta vaikka meillä miten olisi totuus, mutta meillä ei ole rakkautta, meillä ei enää ole totuutta. (1 Joh. 4:8,16).
Samassa kirjassa John Arnott kertoo kuinka kaikki alkoi Torontossa näin: ”Lokakuussa 1992 Carol ja minä aloimme antaa koko aamumme Herralle, käytimme aikaa palvomiseen, lukemiseen, rukoilemiseen ja Herran luona olemiseen. Puolentoista vuoden ajan teimme näin ja rakastuimme Jeesukseen yhä uudelleen. Me lähdimme Jeesuksen läheisyyteen johtavalle tielle… Kuulimme Argentiinassa käynnissä olevasta herätyksestä ja lähdimme sinne marraskuussa 1993 toivoen, että Jumalan voitelu hipaisisi jotenkin meitäkin. Henki kosketti meitä väkevästi kokouksissa, joita johti Claudio Freidzon, Argentiinan Assemblies of God -seurakunnan johtaja… Palasimme Argentiinasta suurten odotusten vallassa uskoen, että Jumala tekisi jotakin uutta seurakunnassamme… Kutsuimme puhujaksi Randy Clarkin, ystävän ja pastorin St. Lousin Vineyard Christian Fellowship -seurakunnasta, Missourista… Tammikuun 20. päivänä 1994 Isän siunaus tuli 120 ihmisen osaksi, kun he osallistuivat seurakuntamme torstaikokoukseen. Randy todisti, ja sielunhoito alkoi. Ihmiset kaatuivat lattialle Pyhän Hengen voiman vaikutuksesta, nauroivat ja itkivät…”
Toronton herätyksen toi Suomeen 1995 Marc Dupont https://marcdupontministries.com/
Guy Chevreau kävi vierailemassa Torontosta Helsingin jäähallissa, johon itsekkin osallistuin, katso lisää… http://www.sjym.ca/guy-chevreau/
Katso myös Randy Clark https://globalawakening.com/
Todd Bentley ”Matka ihmeisiin” (Uskon Sanan Kustannus Oy 2008) lainaus sivuta 20: ”Sanoma parannuksenteosta tulee uudelleen polttopisteeseen, koska sairaudet ja taudit saivat alkunsa synnistä. Kun parannuksen ja vanhurskauden herätys pyyhkäisee läpi seurakunnan, saamme nähdä valtavan parantumisherätyksen. Parannuksenteon aikana parantumisia tapahtuu yliluonnollisesti ilman kätten päällepanemista. Jumala tulee poistamaan papisto/maallikko -mentaliteetin ja nostaa Kristuksen ruumiin tekemään palvelutyötä. Jumalan suunnitelma on aina ollut, että jokainen uskova osallistuu Jeesuksen palvelutyöhön. Jeesushan sanoi erittäin vakuuttavasti: ’, myös hän tekee niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin kuin ne, sillä minä menen Isän luo’ (Joh. 14:12).”
Pentti Mattila 