Historia on sellainen erityinen aihe, joka on ollut harrastukseni sukututkimusten lisäksi. Marvin L. Lubenow ”Myytti apinaihmisistä – kiista fossiilien ajoituksesta” (Datakirjat 2005), Pekka Reinikainen ”Dinosaurusten arvoitus ja Raamattu” (Kuva ja Sana 2004) ja Nicholas Reevees ”Muinaisen Egyptin aarteet” (Otava) jotka kertovat ihmisen alkuperästä kukin omasta näkökulmastaan.
Aapeli Saarisalo kertoo taas kirjassaan ”Paratiisin maan kaivauksia” WSOY 1931 luomiskertomusta tukevista argeologisista kaivauksista Eufrat- ja Tigrisjokien äärellä. Kris Vallotton & Bill Johnsonin kirjasta ”Elämää Kuninkaan perheessä” (TV7 Kustannus 2006) lyhyt lainaus sivulta 98 koskien luomista: ”Jumala elää ajan ulkopuolella. Kun Jumala sanoi: ’Tulkoon valkeus’, Hän ei luonut ainoastaan yötä ja päivää, Hän loi ajan. Henkimaailma elää ajattomassa vyöhykkeessä… Hän tietää, mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan, koska Hän on ollut siellä. Aika ei sido Jumalaa…”
Metro uutiset 27.4.2010 (STT-AFP) ”Tutkijat uskovat löytäneensä Nooan arkin. Makaavatko raamatullisen arkin jäännökset Ararat-vuoren rinteellä Itä-Turkissa? Näin uskoo jotakuinkin kiinalais-turkkilainen evankelisten tutkimusmatkailijoiden ryhmä, joka on löytänyt puisen rakennelman jäännöksiä 4000 metrin korkeudesta Araratin rinteeltä. Puun iäksi arvioidaan 4800 vuotta. Paikallisviranomaiset ovat innostuneet löydöstä niin, että sille aiotaan hakea Unescon maailmanperintökohteen arvoa.”
Aabraham sai 100 vuoden ikäisenä Iisakin ja Iisak sai Jaakobin ja Jaakobin poika oli Joosef. Arthur Hjelt kirjoittaa ”Babylonian ja Assyrian Historiasta” (Kansanvalistus-seuran kustannuksella Helsinki 1905) näin: ”Eridusta pohjoiseen Eufratin oikealla rannalla oli suuri ja tärkeä Uri:n kaupunki, jonka kuninkaat 3:n vuosituhannen alkupuoliskolla olivat Babylonian yliherroina. Urissa palveltiin kuun jumalaa, jonka nimi oli Sin eli Nannar. Tämä kaupunki, joka Raamatussa käy nimellä Ur Kasdim ( 1 Mos. 11, 28, 31; 15,7; Neh. 9,7) s. o. kaldealaisten Ur, on siitä meille erityisen huomattava, että se oli Abrahamin kotipaikka. Sen raunioita, jotka kätkeytyvät El-Mukaijar-nimiseen kumpuun, on toistaiseksi vain vähän tutkittu ja epäilemättä tullaan niistä tulevaisuudessa tekemään vielä tärkeitäkin löytöjä. Seuraava huomattava kaupunki, jolla on Babylonian vanhimmassa historiassa mitä suurin merkitys, on Larsa, 1 Mos. 14,1. 9 mainittu Ellasar, nykyisen Senkere-kaupungin kohdalla Eufratin vasemmalla puolella muutaman kanavan varrella. Se oli auringon jumala Shamashin palveluspaikkana. Tälle jumalalle rakennetun temppelin nimenä oli E-barra s. o. ’valkea huone’. Pohjois- ja Etelä-Babylonian rajakaupunkina oli Uruk, Raamatun Erek (1 Mos. 10,10), jonka jätteet tavataan nykyisen Varkan raunioiden alla. Se näkyy olleen babylonialaisen muinaisuuden tärkeimpiä opinahjoja ja kuuluisa kirjallisuusaarteistaan. Siinä palveltiin taivaan taattoa, kaikkein jumalten isää ja kuningasta Anua sekä tämän tytärtä, elon ja rakkauden jumalatarta Ishtaria. Vielä on etelä-Babylonian vanhoista merkillisistä kaupungeista mainittava Lagash; sen paikka todennäköisesti osoittavat ne monet muistomerkit, jotka ovat tulleet päivän valoon Tello-nimisestä kummusta, joka sijaitsee Tigris- ja Eufratvirtoja yhdistävän kanavan Shatt-el-Hain varrella.”
Katso lisätietoja… https://www.penn.museum/
Werner Kellerin kirjassa ”Raamattu on oikeassa” (WSOY 1957) todetaan mm. että vuonna 1854 J. E. Taylor Lontoon British Museumin toimeksiannosta oli saanut tehtäväkseen tutkia Mesopotamian eteläosan Tell el-Muqaijariassa sijaitsevaa muinaista Raamatun Kaldean Urin kaupunkia ja hän löytää raunioista savilieriöitä, joissa on nuolenpäämerkkejä, jotka toimitetaan Lontooseen tulkittavaksi. Uusi amerikkalaisbrittiläinen retkikunta saapuu vuonna 1923 Sir Charles Leonard Woolleyn johdolla Tell el-Muqaijarin porrastornin raunioille. Ensimmäinen esille tullut alue oli pyhä alue, jossa oli jäännökset viidestä temppelistä, jotka olivat puoliympyränä Ur-Nammun rakentamaa porrastornia vasten. Urissa Pyhä temppelialue ei ollut varattuna vain jumalten palvontaan, vaan siellä otettiin vastaan uhrilahjoja, kymmenyksiä ja veroja, jotka kirjattiin tarkasti savitauluihin. Verot maksettiin luonnon tuotteina, jokainen Urin asukas maksoi omalla tavallaan. Kuuden vuoden aikana sieltä löytyi Sumerilaisia temppeleitä varastosuojineen, työpajoja ja tuomioistuimia, huvilatyylisiä asuintaloja. Urin kuningashaudoista on löytynyt kultaisia maljoja, pikareita, harppuja, lyyria jne. Esineistöstä on voinut päätellä, että kokonainen saattue kymmeniä ylhäisiä seurannut vainajaa kuolemaan hautakammioon. Heidät on muurattu hautaan ulkoa käsin ja sisällä olijat olivat ottaneet jotakin myrkkyä vapaaehtoisesti seuratakseen kuningastaan toiseen elämään. Kahden vuosisadan ajan olivat Urin asukkaat haudanneet näihin hautapaikkoihin ylhäiset henkilönsä. Jatkettuaan kaivauksia hautoja syvemmälle, niin hän löytää savikerroksen jollaista muodostuu vain vedessä kerrostumalla. Tämän savikerroksen paksuus on noin kolme metriä, jonka alta löytyy taas rauniomaata eli ihmisasutuksen jäännöksiä. Löydetyt ruukut ovat olleet käsintehtyjä, joista tutkijaryhmä päättelee löytäneensä venepaisumuksen jäljet. Urin valtavasta löydöstä kerrotaan USA:ssa ja Englannin päivälehdissä monipalstaisin otsikoin. Wooley jatkaa kaivauksiaan 16 jalan syvyyteen (5 metriä) savikerroksesta erään tiilikiveyksen alle, jonka hän suurella varmuudella sijoittaa aikaan ennen tulvaa. Urissa voitiin laskeutua kapeaan kaivoskuiluun ja silmin katsella ja käsin kosketella suunnattoman tulvan jättämää ainesta. Ja ihmisasutusten kerroksia, joista voidaan lukea aika kuin kalenterista, eli se on tapahtunut v. 4 000 eKr.
Tell Haririssa vuonna 1933 tehtiin kuvapatsaslöytö, joka saa ranskalaisen professori André Parrotin tunnetun argeologin tulemaan löytöpaikalle. Kuvapatsaassa on teksti ”Olen Lamgi-Mari… Marin kuningas… suuri… Issakku… joka lahjoittaa… kuvapatsaansa Istarille”. Tämä Marin palatsi oli ollut n. 2000 eKr. yksi maailman suuria nähtävyyksiä. Täällä hallitsi viimeisenä kuninkaana Zimrilim, jonka Babylonian Hammurabin sotajoukot kukistivat n. 1700 eKr. ja hävittivät Marin valtion. Taas 1. Moos 24:1-4, 10, jossa Aabraham lähettää palvelijansa hakemaan puolisoa pojalleen Iisakille, Aabraham palvelija meni Marin kuninkaiden kaupunkiin. Aabrahamin on täytynyt elää vuonna 1900 eKr. ja Marin löydöt ovat ajoitetut vuoteen n. 1900 eKr., sillä Harran ja Naahor löydettyjen palatsiarkistojen tietojen mukaan kukoistavia kaupunkeja.
Gilgameš, sumerin kielessä Bilgames, Urukin kuningas. Gilgameš oli puoleksi tarunomainen Urukin kaupungin kuningas Etelä-Babyloniassa vuosien 2750–2600 eKr. välillä. Hän on keskushenkilönä laajoissa tarinoissa, Gilgameš-eepos, joka on babylonialaisen kirjallisuuden eeppinen runoelma. Tämä on saanut kirjallisen muodon uussumerilaisena aikana 2000–1800 eKr. Eepoksessa kerrotaan Assurbanipalin kirjaston savitaulussa säilyneen version mukaan kuolemattomuutta etsivästä kuningas Gilgamešista, joka päätyy ajatukseen kaiken katoavuudesta. Tarina sisältää mm. Vanhan testamentin esitystä muistuttavan kuvauksen vedenpaisumuksesta. Eräiden tutkijoiden mukaan tarina olisi lainattu ja kopioitu Raamattuun, mutta eivät pidä mahdollisena sitä, että se on toinen yhtä pitävä kertomus samasta tapahtuneesta tosiasiasta. Samasta asiasta voidaan kirjoittaa ja kertoa monien ihmisten kautta, vaikka he eivät kopioisi toisiaan tai tuntisi toisiaan. Eepos on ilmestynyt suomeksi Armas Salosen suomentamana 1943 (uusittu suomennos 1980) ja Jaakko Hämeen-Anttilan suomentamana 2000. Pennsylvanian yliopiston arkeologinen tutkimusryhmä oli tutkimassa valtavaa Nippurin sumerizikkurratia, auringonkierron mukaan pystytettyä porraspyramidia, jonka huipulla oli temppeli. Zikkurratit, jotka olivat luonteenomaisia varhaisille mesopotamialaisille kaupungeille. Silloin he löysivät uuden hyvin varustetun kirjaston. Pyramidin juurelta löytyi kokoelma, johon kuului 35 000 savitaulua. Eräs niistä sisälsi alkuperäisen sumerilaisen version vedenpaisumuksesta. Suomen Kuvalehdessä nro 23 (6.6.2008) on tiedeartikkeli, jossa kerrotaan israelilaisen argeologin Avren Gorenin etsivän Turkin Ararat vuorelta Nooan arkin jäänteitä. Nooan arkki olisi yli viiden kilometrin korkeudessa.
Professori Aapeli Saarisalon kirjassa ”Asuttu puolikuu” WSOY 1934 todetaan näin: ”Huomattavaa on, että sadun sankari Gilgames esiintyy liitettynä Erekin ensi hallituskauteen. Kuuluisan sankarirunon esittämänä hän on parhaiten tunnettu muinaissumerilaisista. Kauan häntä pidettiin jumalana ja aivan tarunomaisena henkilönä, mutta sittemmin on saatu tietoja, joista voidaan päätellä, että hän on ollut todellinen maallinen kuningas, jolle myöhempi aika on lisännyt tarunomaista hohdetta ja jumalallisia ominaisuuksia sekä ihmetekoja. Onhan löydetty kirjoitustiiliä, joista ilmenee, että hän oli rakennuttanut Erekin muurit.”
Hammurabi oli Babylonian kuninkaana 1793–1750 eKr. tai 1729–1686 eKr. Hallituskautensa ensimmäisinä vuosina hän laajensi valtaansa Eufratin alajuoksun suunnalla, missä hän valloitti Urukin, Isinin ja eräitä muita kaupunkeja. Vuosina 1933–38 tehdyissä kaivauksissa löydetyistä Marin kuninkaallisen arkiston asiakirjoista ilmenee, että Kaksoisvirranmaan alueen valtiollinen kartta oli jo n. vuoteen 1780 eKr. mennessä suuresti selkiintynyt. Oli neljä mahtavaa hallitsijaa, Assyrian Šamši-Adad (1815–1782 eKr.), Marin Zimrilim (1782–1759 eKr.), Larsan Rim-Sin (1823–1763 eKr.) ja Hammurabi. Pienemmät kuninkaat olivat joutuneet heidän vasalleikseen. Arthur Hjelt kirjoittaa ”Babylonian ja Assyrian Historiasta” (Kansanvalistus-seuran kustannuksella Helsinki 1905) näin: Hammurabin nimi löytyy mainittuna Raamatussakin, nimittäin 1 Mos. 14 luvussa, jossa kerrotaan Elamin kuninkaan Kedorlaomerin sotaretkestä Palestiinaan Abrahamin aikana. Kanaanin kansat — erittäinkin mainitaan Sodoman, Gomorran, Adman ja Sebojimin kaupungit kuninkaineen — olivat maksaneet 12 vuoden kuluessa veroa Elamin kuninkaalle, mutta 13:na vuotena he kapinoiden kieltäytyivät sitä tekemästä. Se oli syynä Kedorlaomerin retkeen. Kanaanilaiset kuninkaat voitettiin Siddimin laaksossa, jonka nykyään peittää Kuollut meri, ja Sodoman ja Gomorran kaupungit ryöstettiin. Otettujen sotavankien joukossa oli myös Abrahamin veljen poika Lot, joka asui Sodomassa.
Katso lisätietoja… https://oi.uchicago.edu/museum-exhibits
Kun Abrahamille tuli tieto Lootin kohtalosta, lähti hän 318 miehen suuruisella palvelijajoukollaan ajamaan vihollista takaa. Hänen onnistui yöllisessä hyökkäyksessä yllättää vihollinen ja vapauttaa Lot. Mainitun luvun ensimmäisessä värsyssä luetellaan neljä kuningasta, joidenka aikana tämän sotatapauksen sanotaan tapahtuneen. Ensimmäisenä mainitaan Amraphel, jossa epäilemättä piileilee Hammurabin nimi. Kokonaisuudessaan kuuluu kyseessä oleva paikka seuraavasti: ’Ja tapahtui Amraphelin (= Hammurabi) Sinearin (= Babylonia) kuninkaan, Ariokin (= Eriaku) Ellasarin (= Larsa) kuninkaan, Kedorlaomerin Elamin ja Tidalin Gojimin kuninkaan aikana, että he ryhtyivät sotaan’ jne. Tämä tiedonanto sopii täydellisesti siihen, mitä muuten tiedämme etu-Aasian valtiollisista oloista noihin aikoihin. Etu-Aasian yliherruus oli silloin elamilaisten käsissä. Kedorlaomer on puhtaasti elamilainen nimi, joka merkitsee Lagamar-jumalattaren palvelijaa. Larsassa hallitsi, kuten kivikirjoituksetkin meille ilmoittavat elamilainen alikuningas Eriaku. Hammurabi oli tähän aikaan vielä elamilaisten alaisena pikkukuninkaana Babylonissa. Kedorlaomerin sotaretki tapahtui siis ennen vapauden taistelua, joka teki lopun Elamin yliherruudesta. Meillä on todistuksia siitä, että Hammurabi anasti itselleen elamilaisten vallan ei ainoastaan Babylonian, vaan myöskin nk. ’länsimaan’ eli Amurrun yli, kuten babylonialaiset yhteisnimellä nimittivät Syyriaa, Foinikiaa ja Palestiinaa. Siihen viittaa jo hänen arvonimensä ’maailman neljän kulman kuningas.'” Ja toisaalla: ”Tulemme sitten Babylonian kuuluisimpaan kaupunkiin, Babyloniin, jonka nimi ei koskaan ole muistitiedosta hälvennyt, vaan elää vielä tänä päivänä maan asukasten suussa, he kun nimittävät muutamaa sen rauniokumpua Babil, mikä aivan vastaa alkuperäistä babylonialaista sanamuotoa Babilu eli Babili s. o. ’Jumalan portti’. Jättiläiskaupungin rauniot peittävät laajan alan Hille-nimisen arapialaiskylän seuduilla. Varsinainen Babylon sijaitsi Eufratvirran vasemmanpuolisella rannalla; sen vastapäätä toisella rannalla oli Borsippan kaupunki, joka yhdistettiin sen kanssa yhteen 6:nen vuosisadan loppupuolella Nabunaid-kuninkaan aikana. 3:nen vuosituhannen lopulla tuli Babyloniasta kuningas Hammurabin perustaman babylonialaisen valtakunnan pääkaupunki ja siitä lähtien saavutti se maailmanhistoriallisen kuuluisuutensa.”
Ja vielä Burnaburiashin kirjeet Amenofis IV:lle: ”Niphuririalle (Amenofis IV:n etunimi), Egyptin kuninkaalle: Burnaburiash, Karduniashin (Babylonian nimitys) kuningas, sinun veljesi. Minä voin hyvin; terve sinulle, talollesi, vaimoillesi, pojillesi, maallesi, ylimyksille, ratsuillesi ja sotarattaillesi. Sen jälkeen kun minun isäni ja sinun isäsi olivat tulleet ystäviksi, lähettivät he toisilleen runsaita lahjoja ja mitään suurta pyyntöä he eivät kieltäytyneet täyttämästä. Nyt on veljeni lähettänyt minulle [vaan] 2 miinaa kultaa lahjaksi; lähetä minulle toki paljon kultaa, niin paljon kuin sinun isäsi, ja jos se on vähän, niin lähetä puolet siitä, mitä isäsi. Minkä tähden olet lähettänyt minulle vain 2 miinaa kultaa? Sillä menot temppeliin ovat suuret ja minulla on paljon töitä teetettävänä; sentähden lähetä minulle paljon kultaa. Sinäkin, mitä maastani haluat kirjoita, että sitä tuotaisiin sinulle. Kurigalzusin, minun isäni, aikana kaikki kanaanilaiset yhdessä kirjoittivat hänelle: ’Me tahdomme mennä maan rajalle ja tehdä hyökkäyksen. Me tahdomme yhtyä sinuun.’ Minun isäni kirjoitti heille näin: ’Älä ryhdy sellaisiin tuumiin minun kanssani. Jos kannat vihamielisyyttä veljeäni, Egyptin kuningasta vastaan ja olet jonkun muun puolella, [niin varo], etten tule teitä ryöstämään, sillä hän on minun liittolaiseni.’ Minun isäni ei kuullut heitä sinun isäsi tähden. Mitä tulee alamaisiini assyrialaisiin, enkö ole heistä sinulle kirjoittanut? Miksi ovatkaan he tulleet maahasi? Jos minua rakastat, niin älköön heidän tuumansa onnistuko, anna heidän palata tyhjin toimin. Lahjaksi sinulle lähettänyt 3 miinaa lapsis lazulia ja 5 valjakkoa hevosia 5:ttä puista sotavaunua varten.” Ja aikojen määrittämisestä vielä tämä: ”Vuodelta 893, Adadnirari II:n hallitusajalta, alkaa kallisarvoinen lähde nimittäin nk. eponymikanooni, josta Rawlinson löysi ensimmäisen kappaleen v. 1862. Se sisältää luetteloja, johon vuodet ovat järjestyksessä merkityt jonkun korkeimman valtion virkamiehen nimellä. Tähän asti löydetyt luettelot ulottuvat v. 893- v. 666. Erityisen tärkeä on se osa luetteloa, jossa mainitaan kunkin vuoden merkillisimmät tapahtumat. Kuningas Assurdan III:n 9:nnestä hallitusvuodesta huomautetaan: ’Sivan-kuussa (so. kesäkuussa) kohtasi aurinkoa pimennys.’ Astronomisten laskujen mukaan voidaan tällä tarkoittaa ainoastaan sitä täydellistä auringon pimennystä, joka näkyi Ninivessä kesäk. 26 p:nä v. 763. Täten on saatu kronologinen lähtökohta, josta Assyrian kuningasten hallitusvuosia käy aivan tarkalleen määrääminen meidän ajanlaskumme mukaan.”
Irlantilainen Anglikaaninen piispa James Ussher (s.4.1.1581 Dublinissa, k. 21.4.1656). James Ussher toimi professorina Dublinin yliopistossa. Ussherin teos, oikealta nimeltään Annales veteris testamenti, a prima mundi origine deducti (Vanhan testamentin aikakirjat, johdettuna maailman alkuhetkistä), kertoo Raamatun mukaan ihmisen tunnetun historian pituudesta, joka on 6.000 vuotta ja Vanhan testamentin ajanjakson pituus on 4.000 vuotta, sillä Ussher oli laskenut, että ihminen luotiin 4004 eKr. Jumala kutsui Aabrahamin 1921 eKr. Exodus Egyptistä 1491 eKr. Kirjallisuutta: Ussher, J, 1650 Annals of the World: James Ussher´s Classic Survey of World History. ISBN 0-89051-360-0 (Modern English republication ed. Larry and Marion Pierce, Green Forest, AR: Master Books, 2003).
Armas Salosen kirjassa ”Allahin kansat, Islamilaisten kansojen historia vuoteen 1950” (WSOY 1950) jossa mainitaan: ”Voimme erottaa kaksikautta Etelä-Arabian muinaisuudessa: miinalaisen ja saabalaisen. Vanhempi eli miinalainen aika (n. vv. 1300-600 eKr.) on saanut nimensä miinalaisen valtion Ma’inin (aikaisemmin Qarnawu, nyk. Dsof) mukaan. Miinalaisten, kreikkalaisista lähteistä tunnettujen Minaioi, valtio, jonka hallitsijoista tunnemme kolmisenkymmentä, oli kauppavaltio, jonka laivat purjehtivat Intiaan ja Afrikkaan ja jonka karavaanit vaelsivat aina Välimeren rannoille Gazaan asti. Miinalainen sivistys levisi näin ollen laajalle, Pohjois-Arabia oli sen vaikutuksen alainen, kuten sieltä löydetyt eteläarabialaiset piirtokirjoitukset todistavat, Siinailla ja Kanaanin eteläosissa huomaamme myös sen vaikutusta…
Kerrotaanhan Mooseksen jopa naineen midjanilaisen Jetron tyttären; pohjoisarabialainen Midjan, jonka kauppiaat ovat meille tunnetut Joosefin kertomuksesta, taas oli juuri eteläarabialaisen kaupan ja kulttuurin alainen… Midjanin omistamisen tärkeyttä todistaa se, että siitä syntyi pitkäaikainen taistelu miinalaisten ja assyrialaisten välillä Assyrian kohotessa 8. vuosisadalla eKr. suurimpaan valtaansa. Taistelu päättyi siihen, että assyrialaisten onnistui erottaa Midjan miinalaisten vallasta ja siten aikaansaada miinalaisvallan vähittäinen heikkeneminen ja häviäminen. Tulkoon tässä yhteydessä mainituksi, että 1. Kun. 4:41 ja 2. Kun. 26:7 mainittu pohjoisarabialainen heimo Me’onim tarkoittaa juuri jotain miinalaisten Pohjois-Arabiassa olevaa kauppasiirtolaa, ja että sama nimi elää vielä nykyään Siinain ja Kuolleen meren välillä olevan Ma’anin paikannimessä… Mutta ei vain Midjanin eli nuolenpäälähteistä tunnetun Musrin menettäminen Assyrialle ollut heikentämässä miinalaisvaltaa, vaan myös se, että miinalaisvallan pohjoisosaan tunkeutui vähitellen uusia heimoja Sisä-Arabiasta. Nämä heimot liittyivät yhteen ja muodostivat uuden valtion pääkaupunkinaan ensin Sirwah, sitten Saaba (nyk. Ma’rib). Saabalaiset mainitaan jo v. 719 Assyrian kuninkaan Sargonin nuolenpääkirjoituksissa veroa maksavina. Mutta vasta noin v. 600 eKr. saabalaiset saavat ylivallan Etelä-Arabiassa ja siten miinalaisten valtiollinen merkitys periytyi heille… Saaban aikaan Etelä-Arabiaan kohosi loistavia temppeleitä ja upeita palatseja, jotka todistavat saabalaisten korkeata tasoa taiteen vaalinnassa. Intian kauppa näkyy tosiaankin tuottaneen Saaballe hyvinvointia ylen määrin. Saabalaisten valtiollinen merkitys on asetettava noin vv. 600-200 eKr. vaiheille. Sen jälkeen kun Egyptin Ptolemaiokset saivat Intian kaupan johdetuksi Punaiselle merelle ja sitä tietä Egyptiin (kanava kaivettiin Punaisen meren pohjukasta Aleksandreiaan), saabalaisten merkitys väheni. Noin v. 200 eKr. saabalaisten valta siirtyi himjarilaisille, eräälle eteläarabialaiselle heimolle, jonka kuninkaat nimittivät itseään edelleen ’Saaban kuninkaiksi ja Raidanin (Himjarin) herroiksi’. Himjarilaisvalta loppui noin v. 300 jKr., jolloin abessinialaisen Aksumin valtion etiopilaiset kristityt anastivat Etelä-Arabiassa yliherruuden. Tätä valtaa ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä juutalaisten avulla etiopialaiset saatiin pian karkotetuiksi. Juutalaiset saivat nyt Etelä-Arabiassa suuren vaikutusvallan, jopa siinä määrin, että eräät eteläarabialaiset hallitsijat tunnustautuivat juutalaisten uskontoon ja, kun esim. Dhu Nuwas (k. v. 525 jKr.), vainosivat kristittyjä.”
Paavien Sixtus IV:n, Julius II:n ja Julius III:n aikoina heräsi kiinnostus muinaisia aikoja kohtaan. Kuuluisa arkeologi on Austen Henry Layard s. 1817, k. 5.7.1894, joka vuonna 1845 ryhtyi kaivauksiin Tigris-virran itäisellä rannalla Mosulista etelään päin Nimrudin kummussa Englannin lähettilään Sir Canningin Konstantinopolissa lahjoittaessa varoja kaivauksia varten. Nimrudin kummusta tuli esille seitsemän kuninkaan linnan jäänteet, sillä kumpuun oli kätkeytynyt Kalahin kaupungin rauniot, joka oli ollut Assyrian pääkaupunkina vuodet 1300 – 800 eKr. Kummun luoteisesta kulmasta löytyi Assurnasirpalin rakentama palatsi, jota Sargon oli uusinut ja keskiosassa Salmanassar II:sen linna, jonka Tiglatpileser eli Pul rakensi miltei kokonaan uudestaan jne. Lokakuussa 1849 Layard ryhtyi kaivaustöihin Kujundshikin kukkulassa ja samaan aikaan hän suoritti kaivauksia Nimrudissa ja Sanheribin palatsista kaivettiin esiin yli seitsemänkymmentä salia ja huonetta. Sieltä löydetyistä muistomerkeistä mainittakoon kuuluisa kuvasarja, joka esittää kuninkaan sotaretkeä Palestiinaan vuonna 701 eKr. näyttäen meille mm. kuninkaan istuvan valtaistuimellaan vastaanottamassa sotavankeja ja saalista Lakish kaupungissa. Tärkeä henkilö Assyrian kielen tutkimuksissa on ollut Sir Henry Creswicke Rawlinson (1810-1895). Lokakuussa 1854 Rawlinson suoritti kaivauksia El-Birs kukkulassa Babylonin seuduilla Eufrat-virran läntisellä rannalla. Raunio, joka kukkulan huipusta kohoaa 48 metrin korkeuteen, on tarinan mukaan Baabelin tornin jäänteet. Rawlinson tutkimukset osoittivat, että raunio kuului Nebo-jumalalle pyhitettyyn temppeliin, joka sijaitsi Borsippan kaupungissa. Se on pyramiidin muotoinen 7-kerroksinen torni, jonka kerrokset ovat väritetyt sen mukaan, mille taivaankappaleelle ne olivat pyhitetyt. Vuonna 1860 Rawlinsonin johdolla ryhdyttiin julkaisemaan British Museumin nuolenpääkirjoitustekstejä ja George Smith (1840-1876) julkaisi Assyrbanipalin annaalit käännöksineen.
John Beveren (www.kkjmk.net) kirjasta lainaus: ”Aadamin pojan, pojan, pojan pojanpoika oli Eenok. Uskon, että tuli päivä, jolloin Eenok meni Aadamin luo ja pyysi häntä kertomaan ajastaan Eedenin puutarhassa. Hän halusi tietää, millaista oli vaeltaa elävän Jumalan kanssa. Voit ihmetellä, kuinka Eenok kykeni puhumaan iso-, iso-, iso-, iso-, isoisänsä kanssa. Vastaan: kun ihminen elää 930-vuotiaaksi, hän kyllä näkee pojan, pojan, pojan jne. pojanpoikiaan. Aadam oli vasta 622-vuotias kun Eenok syntyi. Raamattu laskee, että Aadam oli 687-vuotias kun Eenok tuli hänen luokseen 65-vuotiaana. Laskelma on saatu Ensimmäisen Mooseksen kirjan kertomuksesta, jossa sanotaan, että Eenokin vaellus Jumalan kanssa kesti kolmesataa vuotta, mutta hän eli 365-vuotiaaksi.”
Roomassa asunut juutalainen historioitsija Flavius Josefus (s. 37/38 jKr., k. 100 jKr.) on kirjoittanut kirjan Juutalaissodan historia, joka on julkaistu myös Suomeksi WSOY:n toimesta 2004, jossa on myös sukuselvityksiä, henkilö- ja muutakin historiaa. Tässä kirjassa mainitaan pieni kaupunki Hebron, joka on vanhempi kuin Egyptin Memfis. Vuonna 70 jKr. laskettiin Hebronin iäksi 2300 vuotta. Kerrotaan, että Hebron oli juutalaisten esi-isän Abrahamin asuinpaikkana hänen vaellettuaan sinne Mesopotamista. Hänen jälkeläistensä sanotaan lähteneen sieltä Egyptiin. Heidän hautapatsaansa ovat vielä tänäkin päivänä (v. 70 jKr.) tässä pikkukaupungissa nähtävinä. Ne on valmistettu kokonaan kauniista marmorista ja ovat loisteliasta tekoa. Toinen mielenkiintoinen Josefuksen tekemistä kirjoista on Muinaishistoria Antiquitates ludaicae.
Muinainen Egypti hepreaksi Misrajim eli se käsitti Ylä- ja Ala-Egyptin. Egyptistä käytettiin nimeä Patros etelän maa. Ala-Egypti oli Mâsôr. Nuolepääkirjoituksissa Egypti löytyy Misri nimisenä. Egyptiläiset käyttivät maastaan nimeä Qemet (musta, mullan värin mukaan). Nykyisen nimen Egypti pohjana on jo Homeroksen aikana käytetty kreikan kielinen nimitys Aigyptos. Egyptin historian ajanmääritykset perustuvat pääasiallisesti n. 250 eKr. eläneen egyptiläisen papin Maneton (Manetho) tiedonantoihin. Hän oli kirjoittanut kreikan kielellä aikakirjan maansa historiasta. Maneton teos ei ole säilynyt meidän aikaamme asti, mutta lainauksia esim. Julius Africanus (Khronographiai 221 jKr. ja Keserean Eusebius Khronikon 265-340 jKr.).
Vanhan Egyptin historia jaetaan vanhan valtakunnan (2660–2160 eKr.), keskimmäisen valtakunnan (2040–1785 eKr.) ja uuden valtakunnan (1580–1075 eKr.) aikaan. Egyptin alisti 525 eKr. Persia, jolta sen puolestaan valloitti Aleksanteri Suuri 332 eKr. Ptolemaios-suvun ansiosta Egyptistä tuli hellenismin keskusalue. Roomaan Egyptin liitti Octavianus (Augustus) voittamalla Kleopatran 31 eKr. Rooman jaossa 395 jKr. maa joutui Bysantille.
Kreikkalainen historoitsija Herodotos (n. 484 – 424 eKr.) keräsi tietoja Egyptistä Memfiin papeilta (Vanhan Testamentin Noof) matkoillaan. Toinen kreikkalainen historoitsija Diodoros (Jeesuksen syntymän ajoilta) keräsi myöhemmin historiallista aineistoa Theben papeilta (Vanhan Testamentin Noo Ammon).
Egyptissä 2690 eKr. Faarao Djoserin hallituksen aikana Egypti astui varhaishitoriasta pyramidikauden loistoon. Djoserin nimi on ainoa korostettu nimi eräässä Egyptin harvoista historiallisista asiakirjoista, ns. Torinon kuninkaanpapyruksessa, jossa on lueteltu kuninkaat vuosilukuineen. Papyrus on peräisin 19. dynastian alkuvaiheesta, eli satoja vuosia Djoserin aikaa myöhemmin kirjoitettu. Djoser ja Imhotep keksivät rakennusmateriaaliksi hakatun kiven ja loivat monumentaaliarkkitehtuurin, eli rakennukset, jotka muodollaan ja symbolisella sisällöllään leimasivat Egyptin valtion hahmottumista. Egyptiläisten uskonnon seurauksena egyptiläiset rakensivat ikuisia asumuksia vainajilleen ja varustaneet ne mitä moninaisimmilla uhrilahjoilla, taideteoksilla, piirtokirjoituksilla kohokuvilla ja maalauksilla. Egyptiläisten luja usko kuolemanjälkeiseen elämään ja harras halu säilyttää ruumis, koska se oli sielun asunto ja pyrkimys pelastaa vainajat katoavaisuudelta johti palsamoimistaidon keksimiseen.
Aabraham eli ”Kaldean Uurissa”, joka sijaitsi Eufratin rannalla, joko 2000-1900 eKr. The Zondervan Pictorial Encyclopedia of the Bible kirjassa mainitaan H. H. Rowley From Joseph to Joshua, London: Oxford University Press (1950) ja Cyrus H. Gordon (Introduction to Old Testament Times, Ventnor Publishers: Ventnor, N. J., 1953), joissa oletetaan, että jos Exodus on tapahtunut 1450-1250 eKr. ja Aabraham elänyt 600 vuotta ennen Exodusta, niin Aabraham on saapunut Kanaanin maahan 2085 eKr. Kahdennentoista dynastian faarao Senwosret I aikana Joosef olisi ehkä saapunut Egyptiin.
Persian lahden lähettyvillä oli monta muuta suurta kaupunkia yhdessä rykelmässä. Yhdessä ne käsittivät suuren miljoonakaupungin, joka oli muinaisajan (sumerilaisten) ensimmäinen suuri sivistyskeskus. Nykyään sen paikalla on Tell el-Muqaijar-niminen rauniokumpu. Ennen Baabelin kukoistusaikaa Uur oli tärkeä valtiollinen keskus ja sumerilaisen kulttuurin tyyssija kuunpalvonnalle omistettuine temppeleineen. Aabrahamin aikana tämä kulttuuri oli jo suuresti rappeutunut. Muinaistieteellisiä kaivauksia on Uurin paikalla vuonna 1854 suorittanut Englannin konsuli Taylor.
Argelogia on löytänyt todisteita siitä, että Syyrian-Palestiinan alueelta meni ihmisiä Egyptiin jo 2000 – 1900 vaiheilla eKr. Khnumhotepin hautamuistomerkissä Beni Hassanissa on tältä kaudelta kuva, joka esittää tältä kaudelta tulleita aasialaisia.
Egyptistä löydetyssä vankiluettelopapyruksessa on 45 seemiläistä nimetty vuodelta 1740 eKr. ja nimet muistuttavat Raamatussa mainittuja Jaakobia, Isaskaria, Jobia jne. Lista tunnetaan nimellä Papyrus Brooklyn 35.1446. Papyrus Ipuwer, joka on löydetty Memfin seudulta, ja sitä säilytetään Leidenissä (Hollannissa). Sen on kääntänyt englanniksi A. H. Gardiner: The Admonitions of an Egyptian Sage from the Hieratie Papyrus in Leiden, 1909. Tässä papyrus Ipuwerissä kerrotaan samankaltaisista tapahtumista, kuin oli Israelilaisten Exoduksessa esim. ”Kaikkialla maassa on vaivaa. Kaikkialla on verta… Virta on verta Puut ovat tuhoutuneet… vilja on tuhoutunut kaikkialla. Maa ei ole valoisa. Veljensä maahan panevia on kaikkialla. Kaupungitkin ovat tuhoutuneet. Faraon asumus on hetkessä sortunut maahan. Kultaa ja jalokiviä kiinnitetään orjien kaulaan. Farao menetti henkensä tavalla jollaista ei ole tapahtunut koskaan ennen. Faraon kuoleman johdosta kuninkaan varastohuone on kaikkien yhteistä omaisuutta. … maan päämiehet pakenevat.” El-Arisista löydetty musta graniittikivi on Ismailian museossa. Sen tekstin on tulkinnut ranskaksi Georges Goyon Les de Chou et les tribulations de Geb d’apres le Naos 2248 d’Ismailia: ”Hänen majesteettinsa Sou (tai Thom, Thoum) kokosi sotajoukkonsa ja käski sitä seuraamaan häntä. Kun nyt majesteetti taisteli pahantekijöitä vastaan tässä lammikossa, vesipyörteen paikassa pahantekijät eivät saaneet voittoa hänen majesteetistaan. Hänen majesteettinsa hyppäsi… vesipyörteen paikkaan. Hänen majesteettinsa löytää tästä paikassa, jota nimitetään Pii-Kharotiksi”. Myöhemmin teksti kertoo vesipyörteen heittäneen kuninkaan korkealle ilmaan. Hän ei ollut enää elossa. Jonkin ajan kuluttua faaraon poika ’hänen majesteettinsa Geb’, lähti matkaan.”
Eusebius syntyi 262 Palestiinassa Kesareassa ja siellä Eusebius pääsi piispaksi ja suoritti kirjailijantyönsä. Ilmeisesti vuonna 303 Eusebius julkaisi Kronikan eli Aikatauluja eli lyhyt supistelma kreikkalaisten ja vieraiden kansojen historiasta. Teoksessa on kaksi osaa. Ensimmäisessä on maailman luomisesta alkava maailmanhistoria. Toinen osa on samanaikaisuustaulukkoja, jotka alkavat Aabrahamista vuodesta 2016 eKr ja mainitsee vuosi vuodelta samanaikaisia tapahtumia Vanhan Testamentin, pakanoiden sekä kristillisen kirkon historiasta.
Hyksoilla tarkoitetaan aasialaisperäisiä hallitsijoita, jotka alistivat Egyptin suistomaan sadaksi vuodeksi (n. 1648-1550 eKr.) valtaansa. Se alkaa sillä, että aasialainen heimopäällikkö valitaan suistomaan hallitsijaksi Avaris-nimiseen kaupunkiin. Egyptiläisen faraon valta rajoittuu pelkästään Theban alueelle. ”Joku jumala oli silloin, en tiedä miksi, suunnitellut meille pahaa” toteaa Josephus kertomuksessaan Aasiasta tulleista tunkeilijoista, jotka hallitsivat Egyptiä yli sadan vuoden ajan. Josephus nimittää hyksoja paimeniksi ja paimenkuninkaiksi. Egyptiläisten vallan heikentyessä nubialaiset alueet itsenäistyvät ja muodostavat Nubian valtakunnan pääkaupunkinaan Buhen-linnoitus, lähellä toista Niilin putousta. Kuninkaana oli Salitis, joka laittoi koko Egyptin verolle. Ensimmäinen suuri hyksohallitsija Sauserenra Haija. Haijania seurasi kolme Apophis-nimistä hallitsijaa, joilla oli myös egyptiläiset nimet Aakenenra, Auserra ja Nebhepesra. Egyptiläisten jumalista hyksot palvoivat Setehiä, sillä he yhdistivät tämän kanaanilaisten Baaliin. Professori Aapeli Saarisalon kirjassa ”Pyhä maa” todetaan, että hyksoilla Egyptissä on samat jumalat kuin foinikialaisilla. Theban ruhtinas Sekenenra oli yrittänyt syöstä Avariksen Apophiksen vallasta, mutta epäonnistunut. Sekenenra Taa II:n muumio on löytynyt 1881 Deir el Bahrissa ja hän ruumiistaan on löytynyt hirvittäviä haavoja. Sekenenra Taan poika Kamos voittaa hyksohallitsija Apophis II:n, mutta syntyy levottomuuksia ja Kamosin veli Ahmosis hyökkää 1544 eKr. Avarikseen ja ajaa viholliset Gazassa sijaitsevaan Saruhenin kaupunkiin asti ja valloittaa sen. Karkottamalla hyksot Ahmosis (Ahmose) perusti 18. dynastian ja samalla alkoi Egyptin historian uusi loitoaika.
Werner Keller ”Raamattu on oikeassa” (WSOY 1957) kirjoittaa Hyksoista näin: ”Muisto tästä valtiollisesta katastrofista jäi elävänä Niilin kansan keskuuteen, kuten osoittaa se vaikuttava kuvaus, joka on säilynyt egyptiläiseltä historiankirjoittajalta Manitholta: ’Silloin oli meillä Timaios niminen kuningas. Hänen hallitusaikanaan se tapahtui. Minä en tiedä, miksi Jumala oli meihin tyytymätön. Silloin tuli yllättäen tuntematonta syntyperää olevia miehiä itäisestä maasta. Heillä oli rohkeutta lähteä sotaretkelle meidän maahamme, ja valloittivat sen julkeasti, helposti, ilman ainuttakaan taistelua. Ja kun he olivat saaneet meidän ruhtinaamme valtaansa, he polttivat kaupunkimme raakalaismaisesti, hävittivät Jumalten temppelit. Ja kaikkia asukkaita he kohtelivat julmasti, sillä he löivät kuoliaaksi ja veivät lapset ja naiset orjiksi. Lopuksi he nimittivät yhden joukostaan kuninkaaksi. Hänen nimensä oli Salatis, ja hän eli Memfiissä ja saattoi Ylä- ja Ala-Egyptin itselleen verovelvolliseksi ja perusti varuskuntia seuduille, jotka olivat siihen sopivimpia .. ja kun hän löysi kaupungin, joka soveltui hänen tarkoituksiinsa, joka sijaitsi Niilin varren itäpuolella Bubastiin luona, jota myös Avariiksi kutsuttiin, hän jälleenrakensi sen ja vahvisti sen muureilla ja miehitti 240 000 sotilaalla, jotka hän sijoitti sinne pysyvästi.'” Avariksen myöhempi nimi on Pi-Ramses, joka oli Israelin kansan Egyptin orjuudessa rakentamia kaupunkeja. Raamatun kertomus Joosefista ja Israelin oleskelusta osuu hyksoaikaan, mikä selittää miksi heidän oleskelustaan Egyptissä ei ole säilynyt tietoja. Faarao antaa Joosefin, varakuninkaan, ajaa lähinnä parhaissa vaunuissaan (1 Moos. 41:43), mikä merkitsee hyksos aikaa, sillä vasta hyksos-hallitsijat käyttivät Egyptissä juhlavaunuja seremonioissaan.
On arveltu, että Ramses II aikana Israelin heimot olisivat lähteneet pois Egyptistä Mooseksen johdolla, mutta tämä ei välttämättä pidä paikkaansa, koska Ramses II oli ominut jo aiempien faaraoiden muistomerkit omikseen, sillä monet näistä omituista rakennuksista ovat rakennetut jo vuosisatoja aiemmin ennen Ramses II aikaa. Strassburgilainen professori Pierre Montet löysi vuonna 1929 läheltä Sanin kalastajakylää Port Saidista 50 kilometriä lounaaseen sfinksejä, hautapatsaita ja rakennusten jäännöksiä, jotka kaikki oli varustettu Ramses II:n signumilla. Kyseessä oli jäännös Pi-Ramses-Meri-Amonista, Raamatun Ramsesin pakkotyökaupungista. Samoin kuin löydetystä Piitomista, niin täältäkin löytyi vilja-aittoja ja varastojen raunioita.
On löydetty papyruskirje, jossa todetaan: ”- – – Minä olen tullut Pi-Ramses-Meri-Amoniin ja huomaamaan, että se on ihmeellinen. Loistava kaupunki, jolla ei ole vertaistaan. Theban mukaisesti on sama jumala Ra sen perustanut. Oleskelu siellä merkitsee ihanaa elämää. Sen kedot tarjoavat kaiken hyvän runsautta. Päivittäin se saa tuoretta ravintoa ja lihaa. Sen lammikot ovat täynnä kaloja, sen laguunit ovat lintujen kansoittamat, sen niittytasangot vihreän ruhon peittämät, ja sen viljeltyjen kenttien hedelmillä on hunajan maku. Sen varastot ovat täynnä ohraa ja vehnää; ne kohoavat ylös taivaaseen saakka. On sipuleita, ruoholaukkaa, syötäväksi, myös granaattiomenoita, omenoita, oliiveja ja viikunoita hedelmäpuutarhoista. Kenkemen makeata viiniä, joka maistuu hyvälle kuin hunaja…”
Mooses syntyi Egyptin Goosenissa isälleen Amramille ja äidilleen Jookebedille, mitkä olivat Leevin heimoon kuuluvia. Moosekselle oli vanhemmat sisarukset, sisko Mirjam ja Aaron. Juutalainen historioitsija Josefus kertoo Mooseksen johtaneen voitokasta sotaretkeä Etiopiaa vastaan ja ottaneen puolisokseen Tharbis-nimisen etiopialaisen prinsessan. Tämä olisi tapahtunut Meroessa, missä Mooseksen sanotaan haudanneen egyptiläisen kasvatusäitinsä. Josefus korostaa, ettei faaraon tyttärellä itsellään ollut poikaa ja että Mooses oli kruununperillinen. Kun Mooses syntyi oli Israel ollut Egyptissä jo 400 vuotta. Josefuksen mukaan hänet pelastaneen faraon tyttären nimi oli Termutis, Eusebius taas esittää hänen nimekseen Merris. Nestorin kronikassa (WSOY 1994) faaraon tyttären nimi on Fermufi.
Hatshepsutin (hallitsi 1479-1425 eKr.) oli faarao Thutmosis I:n ja kuningatar Ahmosen tytär. Äitinsä puolelta Hatšepsut oli Amoses I:n Egyptin vapauttajan tytär. Hän avioitui velipuolensa Thutmosis II:n kanssa ja sai kaksi tytärtä. Thutmosis II kuoltua Hatshepsutin nousi sijaishallitsijaksi ja kruunautti itsensä faaraoksi, mutta otti puolisokseen nuoremman velipuolensa Thotmes III:n ja lähetti tämän suorittamaan papinpalvelusta erääseen temppeliin. Hän pystytti Karnakin temppeliin 30 metriä korkeat obeliskit. Niiden laivauksen Assuanin graniittilouhoksilta Thebaan hän kuvautti Deir el Bahrin temppeliin. Temppelin tuli muistuttaa Puntin jumalanmaan ihmeitä, mirhaa, suitsukkeita, eläviä mirhapuita, elektronia, norsunluuta, paviaaneja, panttereita ja lihakarjaa. Matkat Puntiin olivat lähes arkipäiväisiä tapahtumia, joista ensimmäinen matka aloitettiin kesällä 1493 eKr. Hatšepsut käski ministerinsä ja suosikkinsa Senmutin rakentaa temppeli Thebeen, nykyisin Deir el-Bahriksi nimettyyn laaksoon, joka on Niilin vasemmalla rannalla vastapäätä Luxoria. Hän halusi rakentaa Amon-Ralle uuden Puntin ja kirjoitutti: ”Olen tehnyt hänelle Puntinmaan hänen omaan puutarhaansa. Se on kyllin suuri hänen vaeltaa siellä.” Karnakin temppeliin hän rakensi punaisen kappelin, jonka kvartsiittiseinät koristettiin erittäin hienoin reliefein. Ne kuvaavat faarao Hatsepsutia uhritoimituksissa ja muissa temppelin seremonioissa. Hieroglyfiteksti on osittain tuhoutunut, muta siitä voi lukea: ”Kuningatar Makara (tämä on eräs Hatšepsutin monista nimistä) teetti tämän isänsä Amon-Ran kunniaksi. Yksikään tämän maan kuningas ei ole koskaan suorittanut mitään vastaavaa. – – Valtavan suuri jumalien maa – – jonka egyptiläiset tunsivat vain kuulopuheiden perusteella. – – Suitsuketta otetaan mielin määrin ja lastataan laivoihin kuten halutaan. – – Puntinmaan asukkaat eivät tietäneet mitään Egyptistä. – – Kuninkaan lähettiläs ja hänen soturinsa pystyttivät telttansa pengermäisen balsamivuoren läheisyyteen Puntinmaassa, joka sijaitsee kahden puolen merta, ottaakseen siellä vastaan maan hallitsijan. He kestitsivät asukkaita Tameran maasta (Egyptistä) tuoduilla leivillä, oluella, viinillä, lihalla ja kuivatuilla hedelmillä, kuten kuninkaan hovi oli heitä käskenyt – – Puntin hallitsija tuli suuren meren rantaan ja luovutti veronsa – – Laivat lastattiin täyteen Puntinmaan ihmeellisiä tuotteita, jumalien maan monia kallisarvoisia puulajeja. Niihin lastattiin suuret määrät hyväntuoksuista pihkaa ja tuoretta suitsuketta, puuta, ebenholtsia, norsunluuta, Amun puhdasta kultaa, hyväntuoksuista puuta, kesiittipuuta, ahem-suitsuketta, pyhää pihkaa, silmäväriä, koirannaama-apinoita, pitkähäntäapinoita, koiria ja lisäksi leopardinvuotia ja alkuasukkaita lapsineen.” Hieroglyfit kertovat myös Puntinmaan hallitsijoiden nimet Perehu ja Eti, jotka on kuvattu lihaviksi.
Katso lisätietoja… http://www.museoegizio.it/en/
Raamatussa puhutaan vastaavanlaisena paikkana Oofirista, josta Aapeli Saarisalon sanakirjasta lainaus: ”Maa, josta tuotettiin Juudaan puhdasta kultaa (2. Aik. 8:18; Job 22:24; Ps. 45:9; Jes. 13:12). Sitä tuotiin suurissakin erissä (1. Aik. 29:4) yhdessä kallisarvoisen santelipuun (1. Kun. 10:11) sekä hopean, norsunluun ja kahden apinalajin (ei riikinkukkojen) (1. Kun. 10:22) ynnä jalokivien kera (2. Aik. 9:10). Oofirin tavaraa toivat Salomon laivat Akaban lahden satamaan (1. Kun. 22:48). Matka Oofirista Akaban lahden perukkaan vaati ”kolme vuotta”, ts. yhden koko vuoden ja osan kahdesta muusta vuodesta. Tel-Avivin läheisestä asutuskummusta, joka sijaitsee Jarkon-joen suussa ja on toiminut Jerusalemin satamana, kaivettiin 1946 ostrakon, josta luemme ”Oofirin kultaa Beet-Hooronia varten 30 sikliä”. Tämä on Salomon jälkeiseltä ajalta. Oofiria voidaan sijoittaa nykyiseen Somalimaahan (egyptiläisten Punt), joka tuotti suitsukkeita, mirhaa ynnä myös edellä lueteltuja Oofirin tavaralajeja. Hieronymus ja Septuaginta sijoittivat Oofirin Intiaan. Kaikki mainitut kauppatavarat ovatkin Intiassa yleisiä. Jo toiselta vuosituhannelta eKr. tunnemme vilkkaan meriliikenteen Intiasta Arabiaan ja Persian lahteen. Lähes 100 km pohjoiseen Bombaystä sijaitsee muinainen satamakaupunki Upara, joka voi olla samaa sanajuurta kuin Oofir.”
Hatshepsutinin kuoleman jälkeen faarao Thutmosis III, joka oli Thutmosis II:n ja sivuvaimon kanssa saatu poika. Thutmosis III tärveli useita muistomerkkejä ja poistatti niistä Hatshepsutinin nimen. Helsingin Sanomissa oli 28.6.2007 artikkeli ”Dna-jälki paljasti muumion kuningatar Hatshepsutiksi”. Kuningatar Hatshepsutin oli yksi harvoista Egyptin harvoista naisfaaroista, joka hallitsi vuosina 1503-1482 eKr. Hatshepsutimen muumio on löydetty Egyptin kuninkaiden laaksosta 1903, joka jätettiin tunnistamattomana paikan päälle vuosikymmenten ajaksi. Kaksi kuukautta sitten muumio tuotiin Kairon egyptiläiseen museoon tutkimuksiin, jossa Zahi Hawass on sataprosenttisen varmoja muumion henkilöllisyydestä. Hatshepsuttimen isoäiti oli Amos Nefreteri. Brittiarkeologi Joyce Tyldesley on kirjoittanut kirjan ”Hatchepsut – The Female Pharaoh”.
Kaukana etelässä, Sudanin (Kuus) aavikolla sijaitsee Solebin iso juhlatemppeli, jonka Amenofis III pyhitti Amen-jumalalle. Pylvässalissa pylväät on koristettu Aasian ja Afrikan orjuutettujen kansojen nimillä. Amenofis III:n valtavan isosta hautakappelista on jäljellä vain suunnattomat patsaat, kaksi Memnonin kolossia.
Ekhnaton eli Amenhotep IV (Amenofis IV, jonka isä oli faarao Amenofis III ja äiti kuningatar Teje. Kuningatar Teje oli luultavasti nubialaisen maalaisaatelisen Jujan ja Tujun tytär. Näin toimiessaan faarao oli rikkonut uskonnollista traditiota vastaan) hallitsi 18. dynastian vuosina 1352-1336 eKr. Tieteen Kuvalehdessä nro 10/2008 oli juttu Tejestä: ”Egyptin mahtinaisen patsas on lujaa tekoa, kuningatar Tejen veistos kesti tulvat ja maanjäristykset”. Tejen kunniaksi on pystytetty lukuisia patsaita. Yksi niistä löydettiin Luxorista Niilin länsirannalta, joka on 3,6 metriä korkea ja löydettiin Tejen puolison farao Amenofis III:n kuolintemppelin raunioista. Teje eli 1398-1338 eKr. Tejellä oli poikkeuksellisen suuri valta sekä puolisonsa että poikansa Akhenatenin hallituskaudella. Ekhnaton pyrki uudistamaan uskontoa siten, että auringon palvonnan sijaan palvottaisiin säteilevää Jumalan valoa. Akhenaten eli Ekhnaton päätti viidentenä hallitusvuotenaan muuttaa pois Karnakista uuteen pääkaupunkiin, jolle hän antoi nimen Akhetaten eli aurinkohorisontti, jonka nykyinen nimi on Tell el- Amarna. Ekhnatonin puoliso oli Nefertiti, eikä hänkään ollut kuninkaallista sukua. Ekhnaton otti puolisokseen kolmannen tyttärensä Ankhsenpaatonin, joka oli luultavasti 11-12 vuoden ikäinen. Avioliitot läheistä sukua olevien kesken on kielletty Mooseksen laissa Raamatussa 3 Mooses 18:17 ja 3 Moos. 20:14, 17, 21.
Ekhnaton haudattiin todennäköisesti Ekhnatoniin josta on löytynyt hänen sargofaginsa sirpaleita. Ekhnatonin kuoltua kaikki rakennustoiminta keskeytettiin ja kaupunki hylättiin. Ekhnatonin kuolinvuosi oli faarao Tutankhatonin ensimmäinen vuosi hallitsijana, joka kuoli 19 vuotiaana. Ankhsenamon avioitui Tutankhamonin kanssa ja hänen kuoltua hovimies Ejen kanssa. Armas Salosen ja Rostislav Holthoerin kirjassa ”Egypti ja sen kulttuuri” Otava todetaan näin: ”Vuonna 1906 Kuninkaiden laaksosta löydetty kuninkaallinen häpäisty arkku, jonka luultiin Akhenatenille kuuluneeksi, on osoittautunut Kijan arkuksi. Nuoreen tyttöön silmittömästi rakastunut kuningas teki hänestä kanssahallitsijan, Neferetitin jäädessä vanhassa palatsissaan eristettynä tapahtumien taustalle… Neljä vuotta sai Kija pitää kuninkaansa. Kun Akhenaten yllättäen kuoli jäi hän täysin edeltäjänsä ja kilpailijattarensa armoille, joka vaati takaisin kadotettuja oikeuksiaan. Hän syrjäyttää Kijan ja julistautuu hallitsijaksi muuttaen Neferneferutaten-Neferetiti nimensä Neferreneferuaten-Semenkharaksi ja ryhtyy vainoamaan Kijan muistoa… Kijan henkilöllisyys paljastui vasta vuonna 1965. Ennen kuolemaansa kuningatar kuitenkin nimitti tyttärensä Ankhesenpaatenin (myöhemmin Ankhesenamen) seuraajakseen naittamalla hänet el-Amranassa syntyneelle ylimyslapselle. Hänen nimensä oli Tutankhaten, mutta noustuaan yhdeksänvuotiaana valtaistuimelle hän muutti sen Tutankhamuniksi… Kauan ei Tutankhamun saanut elää. Hän kuoli n. 10 vuotiaana ja 18. dynastia sammui koska hänelläkään ei syntynyt poikalasta.”
Eräästä El Amarnan haudasta on löydetty Atonin kunniaksi tehty temppelihymni. Kaikki viittaa siihen, että Ekhnaton olisi sen sepittänyt. Tämä hymni on ilmeistä sukua psalmille 104. Faarao Ekhnaton oli saanut Jerusalemin ruhtinaalta seuraavan viestin: ”Tietäköön kuningas, että kaikki maat sortuvat ja että minua vastaan vallitsee viha! Niinpä huolehtikoon kuningas maastansa! Gazri, Askalon ja Lakis ovat antautuneet heprealaisille ja antaneet heille ruokaa, öljyä ja kaikkea mitä he tarvitsevat. Lähettäköön siis kuningas sotajoukkoja taistelemaan niitä kansoja vastaan, jotka ovat menetelleet häpeällisesti kuningasta, minun herraani vastaan!” Tämä merkitsisi sitä, että Israel olisi jo tehnyt Exoduksen Egyptistä, ehkä ennen Hyksoskautta 1650-1544 eKr. Josefus toteaa, että tuntemattomaan rotuun kuulunut kansa tuli Egyptiin idästä. Taisteluitta se tunkeutui maahan tuhoten temppeleitä ja polttaen kyliä. Sen kuninkaan nimi oli Salitis ja hän pani koko Egyptin verolle. Hän perusti linnoitetun pääkaupungin Avariksen. Josefus kutsuu tätä salaperäistä rotua hyksos nimellä. Mika Waltari on kirjoittanut historiallisen romaanin Egyptistä ”Sinuhe Egyptiläinen” faarao Ekhnatonin ajasta.
Pohjois-Syyrian Ras Samrasta on löydetty muinaisen Ugaritin savitaulutekstit, jotka ovat samalta kaudelta Tell el-Amarnasta (Keski-Egyptistä Niilin itäpuolelta) vuosina 1887-88 kiilakirjoitustekstit. Amarna-tekstit ovat suureksi osaksi Palestiinan-Syyrian alueen ruhtinaiden ja virkamiesten kirjeitä faarao Amenhotep III ja IV:lle (Ekhnatonille. Amarna-kirjeissä käytetään Amenhotep III:sta nimeä Nimmuria ja Ekhnatonista Napkhuraria. Kirjeiden kieli oli sen ajan diplomaattikieltä eli akkadia (Baabelin-Assyrian kieli). Amarne-kirjeet on käännetty englanniksi S. A. B. Mercerin toimesta ja kirjan nimi on ”The Telil el-Amarna Tablets”, Toronto 1939.
Haremhab oli kenraali ja ylipäällikkö, sekä myöhemmin 18. dynastian viimeinen kuningas. Ejen kuoltua hän nousi valtaistuimelle ja ryhtyi kohentamaan maan poliittista ja sotilaallista tilaa. Hän vainosi Aton-harhaoppia ja sen alkuunpanijaa Ekhnatonia ja hänen muistoansa pyyhkimistä pois historiasta. Hän avioitui ilmeisesti Mutnedzemetin kanssa saadakseen valtaistuimelle nousulleen edes laillisuuden häivän ja solmiakseen siteet dynastiaan. Mutnedzemetin isä oli luultavasti Eje, joka itsekkin oli laiton hallitsija.
Nicholas Reevesin kirjasta ”Muinaisen Egyptin aarteet – Tärkeimmät löydöt vuosi vuodelta” (Otava ) sivulta 95: ”1896: Israel-steele ’Annoin kaivaa maan pois alapuolelta ja tuin steelen kivien varaan, niin että sen alle saattoi ryömiä… [Wilhelm Spiegelberg] makasi siellä yhden iltapäivän jäljentämässä ja tuli ulos sanoen: ’Siellä on monien syyrialaistenkaupunkien nimiä ja yksi, jota en tunne, Isirar. Sehän on Israel, minä sanoin. Niinpä onkin ja kyllä pastorit nyt riemastuvat, kuului vastaus.’ (W. M. Flinders Petrie) ’Israel on hävitetty! Sen siementä ei enää ole!’ Tämä eeppinen teksti löytyy nk. Israel-steelestä (Kairo CG 34025), mustasta, lähes viisi tonnia painavasta graniittimonumentista, jonka Flinders Petrie kaivoi vuonna 1896 esiin Merenptahin hautatemppelistä Thebassa. Kyseessä on ainoa egyptiläisistä teksteissä löytynyt viittaus Israelin heimoon (israelilaiset mainitaan faraon 5:tenä hallitusvuonnaan kukistamien kansojen joukossa), ja sellaisena se herätti runsaasti mielenkiintoa raamatuntutkijoiden keskuudessa. Toinen versio asiakirjasta sijaitsee Karnakissa salahaudan (cachette) pihalla. Merenptahin teksti kirjoitettiin alun perin 18. dynastian Amenofis III:sta varten sata vuotta aikaisemmin tehdyn steelen takapuolelle. Tämän aiemman kuninkaan hautamonumentti ja siihen liittyneet rakenteet Kom el-Heitanissa tarjosivat runsaasti rakennusmateriaalia Merenptahin rakennuttaessa omaa hautatemppeliään. Tätä temppeliä tutkiessaan Horst Jaritz ja Sveitsin Kairon arkeologinen instituutti ovat viime vuosina kaivaneet esiin useita suurenmoisia kalkkikivireliefejä, jotka esittävät paitsi Amenofis III:ta myös Hatsepsutia, Thutmosis III:ta, Thutmosis IV:tä ja Amenofis IV:tä (Akhenaten). Reliefejä oli käytetty mm. toisen pylonin täytteenä.”
Paul Hermannin kirjassa ”Suuntana tuntematon” (Gummerus 1956) kerrotaan ”Seti II:n aarrekammion kolmesta pohjoismaista peräisin olevasta pronssimiekasta 13. vuosisadan lopulta eKr. on tavattu lyöty faaraon merkki. Saksalainen arkeologi Friedrich Behn on hiljattain jälleen viitannut siihen, että kyseessä ei saattane olla mikään sattuma ja että Egyptin ja kaukana sijaitsevan Pohjolan väliset suhteet ’tuskin rajoittuivat muutamiin aineellisiin seikkoihin'”.
Ramses I:n poika oli Sethos I:n, joka rakennutti lähelle Tanista uuden pääkaupungin Perramessen. Ramses II eli n. 1301-1235 eKr. Ramses II:n lukuisista pojista järjestyksessä kolmastoista Merenptah (1224-1214 eKr.) nousi valtaistuimelle isänsä kuoltua. Merenptah siirsi pääkaupungin Deltasta Memfikseen. Vuonna 1219 eKr. libyalaiset hyökkäsivät akhaialaisten ja lyykialaisten kanssa Deltaan, mutta Merenptahin onnistui suurin ponnistuksin käännyttämään maahantunkeutujat. Muistokivessä, jonka Merenptah pystytti voiton muistoksi mainitaan Israel voitettujen heimojen joukossa.
Torinon papyrus laadittiin mahdollisesti Ramses II:n hallituskaudella. Papyrus on saanut nimensä Torinon egyptiäisestä museosta. Torinon papyrus on merkittävä koska se luettelee kaikki hallinneet kuninkaat. Torinon papyruksessa on mainittu myös hyksokuninkaat.
Armas Salosen kirjassa Itämaisia hallitsijoita ja kansanjohtajia WSOY 1956 mainitaan, että farao Meneftahin (1225-1215) on säilynyt faraon voittoja ylistävä runo, joka on hakattu niin sanottuun Israelin kiveen faraon kuolintemppelissä Thebassa, jossa sanotaan: ”Vangiksi otettu on Askelon, vallattu Geser, Jenoam tuhottu, Israel – sen kansa on vähissä, ei siementä ole enää, Syyriasta on tullut Tamerin leski.”
Egyptin kuolleitten kirjan maalauksessa vuodelta 1300 eKr. voi nähdä kuinka Huneferin sydän punnitaan molempien totuuksien salissa. Vainaja ohjattiin saliin, jossa hänen sydämensä punnitaan totuuden vaa’alla vastapainonaan totuuden sulka. Vainajalle epäedullisen punnituksen sattuessa sekasikiö nielaisee ikuiseen kadotukseen. Maalauksen ylälaidassa vainaja nähdään rukoilemassa jumalallisen valamiehistön jäseniä. Kristinuskossa ihminen pelastuu uskomalla Jeesukseen syntiensä sovittajana ristillä, sillä hän pelastuu armosta, koska sijainen otti hänen tuomionsa kantaakseen ja maksoi koko syntivelan.
Luukkaan evankeliumissa 16:19-31, Jeesus kertoo rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. Rikkaan miehen ainoa ongelma ettei hän uskonut Jumalan sanaan Raamattuun, eikä rikkaus: ”Oli rikas mies. Hänen vaatteensa olivat purppuraa ja hienointa pellavaa, ja päivästä päivään hänen elämänsä oli pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa. Mutta hänen porttinsa pielessä virui köyhä Lasarus, täynnä paiseita. Köyhä olisi nälkäänsä halunnut syödä niitä ruokapaloja, joita rikkaan pöydältä putoili. Koiratkin tulivat siihen ja nuolivat hänen paiseitaan. ”Sitten
köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten. Silloin hän huusi: ’Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla.’ Mutta Abraham sanoi: ’Muista, poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa. Sitä paitsi meidän välillämme on syvä, ylipääsemätön kuilu, niin ettei täältä kukaan voi tulla teidän luoksenne, vaikka tahtoisikin, eikä sieltä pääse kukaan kuilun yli meidän puolellemme.’ Rikas mies sanoi: ’Isä, minä pyydän, lähetä hänet sitten vanhempieni taloon. Minulla on viisi veljeä – hänen pitäisi varoittaa heitä, etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan.’ Abraham vastasi: ’Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä.’ ’Ei, isä Abraham’, mies sanoi, ’mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.’ Mutta Abraham sanoi: ’Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.'”
Rostislav Holthoer:n kirjassa ”Muinaisen Egyptin kulttuuri” Otava 2005 mainitaan: ”Kun Herihor (Amen-Ra-jumalan ylipappi myös) hallitsi Thebessä, Smends-niminen libyalainen perusti Taniksessa 21. dynastian. Maan hallinto oli jakaantunut kahteen osaan, ja alkoi kolmas välikausi (1080-712 eKr.)… Niistä käytetään myös yhteistä nimeä libyalaiskausi, koska niiden kuninkaat Psusennes, Sosenk (=Raamatun Sisak), Osorkon ja Takelot ym. olivat libyalaisia myös nimiltään.”
Vuonna 608 eKr. faarao Neko II (610-595 eKr.) valloitti Palestiinan lyhyeksi aikaa Egyptille, mutta kolme vuotta myöhemmin hän menetti sen Nebukadressar II:lle. Näinä vuosina Egyptiin tuli maahanmuuttajia Elefantineen, josta on löydetty valtaisat määrät asiakirjoja. Niistä ilmenee, että juutalaisilla oli Elefantinen saarella Jehun temppeli, jolle he maksoivat kymmenykset.
Persia alisti Egyptin valtaansa 525 eKr, ja Aleksanteri Suuri valloitti sen 332 eKr. Ptolemaios-suvun ansiosta Egyptistä tuli hellenistisen kulttuurin keskusalue. Octavianus (Augustus) liitti Egyptin Roomaan voitettuaan Kleopatran 31 eKr. Rooman jaossa 395 jKr. maa joutui Bysantille. Vuoden 640 vaiheilla arabit ( Ismael, Abrahamin poika, Raamatun henkilö. Ismael oli VT:n mukaan Abrahamin ja egyptiläisen orjattaren Hagarin poika ja arabialaisten kantaisä.
Arabialaiset, arabit, nimitys, jolla nykyään tarkoitetaan kaikkia arabian kieltä puhuvia kansoja. Alkujaan ja usein vielä nykyäänkin nimitystä arabialaiset on käytetty vain Arabian niemimaan asukkaista, mutta vähitellen monet erilaiset kansanainekset alkoivat nimittää itseään arabialaisiksi. Näitä liitti toisiinsa sama yhteiskuntajärjestelmä, jonka perustana olivat yhteinen kieli ja uskonto, islam.) valloittivat Egyptin, minkä jälkeen arabian kieli ja islamilaisuus vähitellen omaksuttiin koko maassa. Mamelukit, turkkilaisista henkivartiosotilaista lähtöisin ollut sulttaanidynastia, piti Egyptiä vallassaan 1250–1517, ja 1500-luvulta 1800-luvulle maa oli osmanien valtapiirissä. Turkin vallan loppuaikoina kediivit olivat varsin itsenäisiä. Niinpä ranskalaiset saivat rakentaa Suezin kanavan (1869), jonka omistukseen britit pääsivät.
Meesan kapina (n. 852 eKr.) on Raamatun tapahtumia, joista on säilynyt tietoja Raamatun ulkopuolisissa lähteissä. Diibonista löydetystä muistokivessä oleva mooabin kielellä kirjoitettu teksti sisältää selostuksen Meesa kuninkaan voitoista ja urotöistä, jotka luetaan hänen jumalansa Kemosin ansioksi. Meesa kertoo ensin Omrin ja tämän pojan hallituskaudesta, jolloin Mooab oli Israelin vallan alaisena ja kuvailee sitten maansa katkeraa vapautustaistelua. Kerskailtuaan voitoistaan sekä julmuudestaan vihollisiaan kohtaan Meesa ylistää sitä siunausta, jonka on tuottanut maalleen, luettelee rakentamansa kaupungit, pystyttämänsä portit ja tornit, kaivamansa sisternit ja rakentamansa maantiet.
Tel Danista Pohjois-Israelista vuonna 1993 löytyneessä piirtokirjoituksessa mainitaan mm. Israelin kuningas sekä Daavidin huone. Kirjoitus on hakattu basalttiin aramean kielellä n. 850 eKr.
Assyrian kuningas Salmanassar III:n (859-824 eKr.) mustassa obeliskissa Salamanassar kuvataan ottamassa vastaan alamaisuuttaan osoittavan Israelin kuningas Jeehun tuomaa pakkoveroa v. 841 eKr. Nuolenpäätekstissä kuvan reunalla sanotaan ”Jeehu, Omrin poika”, vaikka todellisuudessa Jeehu oli vallananastaja eikä kuulunut Omrin sukuun.
Dareioksen palatsin läntisiin portaisiin Persepoliissa on tehty piirtokirjoitus, jonka on saanut aikaan Artakserkses III (359-338 eKr.). Se on tehty vanhalla persialaisella nuolenpääkirjoituksella ja niitä reunustavat ruhtinaat ja arvohenkilöt piirtokirjoitusta, joka ilmoittaa kuninkaan arvonimet ja hänen esi-isänsä, sekä hän on rakennuttanut portaat.
Vuonna 1882 britit miehittivät Egyptin, josta 1914 tuli Turkin tunnustama Ison-Britannian protektoraatti. Veristen levottomuuksien jälkeen Iso-Britannia purki suojelusopimuksen 1922 ja tunnusti kuningaskunnaksi julistautuneen Egyptin, mutta jätti kuitenkin joukkoja maahan. Brittien valta päättyi 1936, jolloin Fuad I:n seuraaja Faruk nousi valtaistuimelle. Yli sata vuotta sitten Egyptin Oksyrynkhoksesta löytyi antiikin ajan kaatopaikalta valtava määrä papyruksen riekaleita. Uuden tekniikan avulla niistä on saatu esiin tekstejä, joita tähän asti ei ole pystynyt lukemaan. Joukossa on katkelmia antiikin kadonneista teoksista.
Qumranin Kuolleenmeren luoteisrannikon vuoristossa olevista raunioista, jossa Jeesuksen syntymän aikoihin sijaitsi essealaisten luostarimainen keskus ja jonka luolista vuonna 1947 alkaen löytyi suuri joukko raamatullisia käsikirjoituksia ja muita juutalaisia uskonnollisia tekstejä.
Kansainvaellukset
kansainvaellukset, eli kansojen siirtymiset uusille asuma-alueille parempien toimeentulomahdollisuuksien hankkimiseksi. Muuttava kansa oli usein ollut riippuvaisempi luonnonoloista kuin se kansa, jonka maahan on muutettu. Historiallisesti merkittäviä ovat olleet mm. kelttien, germaanien, slaavien, arabien ja mongolien vaellukset. Myös viikinkiretket voidaan lukea kansainvaelluksiin. Usein kansainvaelluksilla tarkoitetaan nimenomaan germaanien suuria vaelluksia Euroopassa 300-luvun lopulta 500-luvun lopulle.
Silkkitie
Länsi- ja Keski- Aasia Kiinaan saakka on ikimuistoisista ajoista asti ollut karavaaniliikenteen aluetta. Kiinasta Iraniin ja Syyriaan johti muinoin kuuluisa silkkitie. Silkkitie on muistona myös Kiinan ja Rooman muinaisesta kaupankäynnistä. Arabeja suvaitsemattomat turkkilaiset saivat vallan Välimeren itä-rannikolla Bagdadin kalifin kukistuttua mongolihyökkäykseen. Tällöin katkesivat vanhat aasialais-eurooppalaiset kauppasiteet, joita Italian kauppakaupungit olivat antiikin aikojen jälkeen jatkaneet asioimalla Intiasta ja Kiinasta karavaanitietä (silkkitie) tavaroita tuoneiden arabialaisten kanssa.
Raamatussa mainitaan silkin kuuluneen maailmankaupungin (Baabelin, Rooman) aarteisiin. On tunnettua, että Rooman ylimystönaiset mielellään pukeutuivat silkkiin, joka tuotiin Kiinasta härkäkaravaaneilla. Vanhaa Lähi-Idän ja Kiinan yhdystietä nimitettiin tämän vuoksi ”Silkkitieksi” Kiinan hallitsijahuoneena oli Tang dynastia (618-907 jKr.). Sitä pidetään yhtenä kiinalaisen sivilisaation huippukohtana. Tang-dynastia oli valloittajadynastia, joka ulotti Kiinan rajat jälleen kauaksi Keski-Aasiaan. Myös kaupalliset yhteydet länteen olivat vilkkaat Silkkitiellä. Silkkitietä saapui Kiinaan uusia musiikkimuotoja, tanssityylejä, soittimia, tapoja ja muotoja.
Marco Polo (1254–1324), venetsialainen kauppias ja tutkimusmatkailija. Marco Polo lähti 1271 isänsä Niccolòn ja setänsä Maffeo Polon mukana kauppamatkalle Mongoliaan, ja he saapuivat mongolien suurkaanin, Kublai-kaanin, luo 1275. Marco Polo saavutti kaanin suosion ja teki tämän palveluksessa useita matkoja eri puolille Etelä-Kiinaa ja tutustui myös Burmaan, Annamiin ja Intiaan. Polot palasivat meritse Kaakkois-Aasian ympäri Persiaan ja sieltä maitse Venetsiaan 1295. Jouduttuaan 1298 meritaistelussa genovalaisten vangiksi Marco Polo vankilassa saneli vankitoverilleen Rustichellolle kuuluisan matkakertomuksensa, joka on julkaistu useilla kielillä, suomeksi 1957 nimellä Marco Polon matkat. Hänen kertomuksensa Kiinan mahtavuudesta sekä kaukaisten kansojen oloista ja tavoista muodostavat ainutlaatuisen keskiajan historian lähteen.
Pentti Mattila 