Pentti Mattila

Olen eläkeläinen olin 2021 kuntavaaleissa ehdokkaana. Koko elämäni ajan olen ollut kirjapainoalan eri tehtävissä alan yrityksissä Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Painajaksi valmistuin 1974 Käpylän ammattikoulusta. Kirjapainoalan teknikoksi valmistuin 1985 Helsingin teknillisestä koulusta. Olen toiminut vuodesta 1990 painoviestintäalan opettajana Porvoossa ja Helsingissä, nykyään olen eläkeläinen. Jyväskylässä pätevöidyin ammatillisessa opettajakorkeakoulussa opettajaksi. Erilaisissa vapaaehtoistöissä olen ollut vuodesta 1997 alkaen vieraillen lastenkodeissa Venäjällä ja Intiassa.

Politiikka on pääsääntöisesti lakien säätämistä, sekä yhteisten asioiden hoitoa niin, että koko kansa voisi siitä hyötyä, ettei ajeta pelkästään pienten marginaaliryhmien etuja koko kansan kokonaisuuden kustannuksella. Verovaroja täytyy käyttää harkiten ja todelliseen tarpeeseen, joka edistää hyvinvointia ja yritteliäisyyttä saajissaan, ei siksi, että olisi vain jaettavaa niille, jotka voivat tehdä työtä toimeentulonsa eteen, vaan niille, jotka oikeasti tarvitsee yhteiskunnan apua. Politiikkaa voi hoitaa tosin monenlaisista motiiveista käsin.

Mielestäni on tärkeää pitää koko Suomi asuttuna, sillä operaatio Suomen asukkaiden siirtämiseksi muutamaan kaupunkiin palvelee vain rakennusalaa. Pienikin cityasunto maksaa enemmän kuin omakotitalo maaseutujärven rannalla. Betoniviidakkoon rakennetaan maalta muuttaneille uusköyhille, joiden kotien hinnat ovat maalla romahtaneet. Sieltä ei saa rahaa uuden asunnon ostamiseen pääkaupunkiseudulla. Monet päätyvät siksi vuokralle. Sijoittajat saavat vuokra-asunnoista hyvän tuoton. Koko Suomen kansa maksaa veroillaan yli kaksi miljardia erilaisia asumistukia, jotta ihmiset voivat asua pääkaupunkiseudulla. Näin on syntynyt köyhyyden kierrettä ylläpitävä rahasampo on myös se, jos saa Kelan maksamaan esimerkiksi syrjäytyneiden asukkaiden vuokrat. Tälle on tehtävä jotakin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.