Puupiirros

Puupiirrospainotekniikalla painotöitä valmistettiin ennen Johannes Gutenbergin kohopainoon perustuvaa valettujen irtokirjakkeiden teollista painantaa. Puupiirrostekniikassa taiteilija kaivertaa puulaatalle taideteoksen, jota monistaa kohopainotekniikalla tarpeellisen määrän. Tekniikka on yhä edelleen taiteilijoiden käytössä.

Vilho Askola, Erkki Hervo ja Tuulikki Pietilä ovat kirjoittaneet kirjan ”Puupiirros” (Luova Grafiikka ry 1982), jossa todetaan, että varsinainen puupiirroksen historia alkaa Kiinasta, jossa Han-dynastian (206 eKr. – 221 jKr.) aikana kivilaattoihin kaiverretuista kuvista ja kirjoituksista otettiin vedoksia… Etupäässä puupiirrosta käytettiin kuitenkin kirjoitusten monistuskeinona. Tang-dynastian (618-907 jKr.) aikana puupiirros oli teknisesti kehittynyt ja vuonna 868 ilmestyi ensimmäinen painettu kirja Timantti Sutra, joka on yli viisi metriä pitkä rulla. Buddhalaisen lähetystyön ansiosta puupiirros tuli Japaniin muun kulttuurin ohella. Siellä tehty vanhin puupiirros on vuonna 770 keisarinna Shotokun painattama Hyakumanto Darani, buddhalaisen sutran miljoonapainos. Muistokuvat tulivat muotiin… 1600-luvulla alkoi puupiirrosten kukoistus. Vuonna 1643 ilmestyi Nankingissa, Kiinassa kokoelma monivärisiä piirroksia, Kymmenen Bambun työhuone, hiukan myöhemmin toinen, Sinapinsiemenen puutarha…

Aukusti Tuhka ”Taidegrafiikka – tekniikka ja tekijöitä” (WSOY 1957), josta lainaus sivulta 27: ”Puupiirros on kohopainomenetelmä, mikä tarkoittaa sitä, että painettaessa vedostuvat piirroskohdat ovat laatassa kohollaan, väriä antamattomat pinnat ja viivat taas syvennyksinä. Puupiirros tehdään huolellisesti valitulle oksattomalle ja tasaiseksi hiotulle laatalle, jossa puun syyt kulkevat painopinnan suuntaisina. Ennen kuin laattaa ryhdytään puupiirrostyövälinen, vinoteräisin veitsin ja erikoisin kourutaltoin leikkaamaan, on teoksen aihe luonnosteltava. Tämä tapahtuu ensiksi paperille ja taiteilijan on jo tässä vaiheessa otettava huomioon laattamateriaalin piirrokselle asettamat vaatimukset. Luonnospiirros voidaan sitten siirtää jäljennöspaperin avulla painolevylle tai piirtäminen voidaan suorittaa vapaasti luonnosta seuraten. Piirros täsmennetään tavallisimmin tussilla. Ennen leikkaamiseen ryhtymistä väritetään painopinta vielä tasaisen tummaksi, ei kuitenkaan niin mustaksi ettei luonnospiirros kuultaisi väritoonin alta. Laattaa leikatessa syvennetään ne alueet, joiden tulee esiintyä vedoksissa valkeina, puun alkuperäistä pintaa alemmalle tasolle. Kun taiteilija osaa käyttää työvälineitään oikealla tavalla, syntyy piirros laatalle suhteellisen helposti. Koska laatan pinta ennen leikkaamiseen ryhtymistä on peitetty tummalla väritoonilla ja kun työvälineet sitten paljastavat puun alkuperäisen vaalean värin, voi taiteilija koko ajan saada myös mielikuvan siitä, miltä painettu vedos tulee näyttämään… Puupiirroksen painaminen tapahtuu siten, että laatta väritetään erityisellä väritelalla ja kuiva tai hieman kostea paperi levitetään kuvapinnan ylle. Sen jälkeen paperia painetaan hiertäen laattaa vasten, jolloin painoväri siirtyy kohopinnoilta paperille jäljentäen tehdyn kuvan. Paperin hiertämiseen voidaan käyttää eristystä hierrintä tai esimerkiksi paperiveistä, vieläpä viivoitinta tai lusikkaakin. Vedos voidaan ottaa joko tavalliselle painopaperille tai ohuelle japaninpaperille; väri voi olla joko rasvaista tai vesiliukoista. Painaminen voidaan myös suorittaa painopuristimessa, mutta sen käyttäminen ei liene taiteilijan keskuudessa kovin yleistä.”

Grafiikan ensimmäinen kukoistuskausi saavutti suurimman loistonsa Albrecht Dürer (1471-1528) taiteessa, jossa goottilaisen perinteen jälkivaikutus yhtyi alkavan renesanssin uudistavaan ilmapiiriin. Dürerin tuotanto sisälsi saksalaisen grafiikan taiteellisen kulminaatiokohdan, mutta hänen toimintansa merkitsi tavattoman paljon myös graafisten ilmaisumahdollisuuksien kehitykselle. Albrecht Dürer perusti oman kirjapainon. Dürer oleskeli Baselissa ja tältä ajalta ovat peräisin hänen ensimmäiset graafiset teoksensa. Syksyllä 1494 Dürer lähti yksinään Venetsiaan, luultavasti myydäkseen grafiikkalehtiään. Palattuaan Nürnbergiin Dürer innostui pohtimaan taide- ja perspektiiviteorioita ja hän julkaisi Mittausohjeita 1525 ja tutkielman linnoituksista 1527 sekä ihmisruumiin suhteita käsittelevän tutkimuksen. Saksassa on kirjapainoalan ammattioppilaitos Albrecht-Dürer-Schule Düsseldorfista (Fürstenwall 100), joka jatkaa Albrecht Dürerin perinteitä.

Keskiajan lopussa alettiin Euroopassa painaa kuvia puuleikkauksista. Kuvat kirjoituksineen leikattiin puukappaleeseen koholle, leikkauksen kohokuvio värjättiin ja sen päälle laitettiin kostutettu paperiarkki, jota hangattiin nahkapalloilla kunnes painoväri oli tarttunut paperiin. Useita näin tehtyjä kuvalehtiä yhdistettiin vihkoiksi, joita voidaan pitää ensimmäisinä kuvapainotaidon tuotteina. Vanhin tunnettu puuleikkaus, joka on tunnettu, on pyhää Kristoforosta esittävä leikkaus vuodelta 1423. Tämä kuva osoittaa sen, että puuleikkausta kuvien painamiseen on harjoitettu jo ennen tätäkin. Suuri ansio puuleikkauksen taiteellisessa kehittämisessä oli saksalaisilla maalareilla, kuten Albrecht Dürerillä. Hänen kauttaan puuleikkaus vapautui jäykästä reunapiirteitten esittämisestä ja sai maalauksellisemman luonteen varjostusten ja valaistusvaikutusten kautta. Dürerin pääteoksia on kuvat Ilmestyskirjaan 1498, Vapahtajan kärsimyksen historiaan 1500 jne.

Eric O. W. Ehrström ”Taidekäsityö” (Otava 1924) lainaus sivulta 115: ”Puupiirros, vanhin painamistavoista, perustuu kohokuvan leikkaamiseen puuhun, sen värittämiseen ja painamiseen. Vanhin on kiinalainen ja japanilainen taide, ja viimemainitussa maassa se on saavuttanut suurimman täydellisyyden ja kukkeuden. Erikoisena, taiturimaisena ja kansallisena kuvastaa se maan korkeata taidetta, laatuaan toisille saavuttamattomana. Sitä paitsi se perustuu vanhimpaan painolaatan valmistustapaan, puun pituussuuntaan leikkaamiseen, jolloin toisin sanoen laatan kuvapinta käy pitkin puun syitä. Näin leikattiin aikaisemmin myös Euroopassa, mutta kaivertimen tultua käytäntöön syväpainossa alettiin sitä käyttää myös puupiirroksia valmistettaessa. Tämä saattoi tapahtua ainoastaan poikkipuuhun, ja niin muodoin kehittyi ksylografia, joka Ranskassa oli puhjennut uhkeimpaan kukkaansa, vaikkakin sillä siellä oli miltei täysin teollisuuden tapainen luonne, jonka takia se pääsi vähitellen rappeutumaan kestämättä kilpailua nykyaikaisten graafillisten  monistusmenetelmien kanssa. Poikkisyisen puun ollessa yhtä tiivistä joka leikkaussuuntaan ei asianlaita ole sama pitkittäiseen puuhun nähden. Sen tähden ei jälkimmäisessä voi tulla kysymykseen sellainen työase kuin kaiverrin, joka niin sanoaksemme kyntää, vaan tarvitaan siinä leikkaavia aseita, veitsiä.  Luonnollisesti vaikuttaa tulokseen huomattavassa määrin käytettävän puun laatu. Sen on oltava tiivistä ja tasaista. Pitkittäisleikkausta varten pehmeätä, ettei se poikkivedoissa lohkeaisi. Poikkipuuhun leikkaamista varten kovaa ja haurasta, niin että lastut helposti murtuvat kaivertimen tieltä. Puun valinnassa tulevat kysymykseen etupäässä mahdollisimman hienosyiset lajit, päärynä, tervaleppä, koivu pitkittäispuuleikkaukseen ja puksipuu, ebenholtsi, kova koivu ja hienosyinen kataja poikkipuuleikkausta varten. Jos tahdotaan käyttää hyväksi puun syitä (pitkittäislaatoissa), käytetään tietysti tähän sopivaa puulajia, kuusta, mäntyä, tammea, visaa… Värittäminen tapahtuu joo isolla nahkatampoonilla tahi liivatteesta (gelatiinista) valmistetulla väritelalla… Painaminen tapahtuu puupainopuristimessa. Sellaisena voidaan käyttää isoa kopiopuristinta, jos alustaksi otetaan puristimen levyinen sileä lauta. Tämän päälle pannaan tukeva huopa ja sen ja sen päälle paksu paperi. Tälle pannaan painopaperi ja väritetty laatta. Kaikki työnnetään varovasti puristimeen, joka kierretään kiinni ja sitten heti aukaistaan ja lauta vedoksineen ja laattoineen vedetään ulos.”

Päivälehden Museon vihkosessa Stig Nordgren ”Käsityön ja kuvataiteen välissä Anton Nordgren puupiirroksia vuosilta 1887-1905″ (Päivälehden Museo 2017), jossa tekijä kertoo sukututkimuksestaan, jonka avulla sai tietää isoisänsä Anton Theodor Nordgrenin puupiirroksista. Anton oli ollut opettajana Ateneumissa. Kansalliskirjaston digitoidusta painotuotearkistosta http://digi.kansalliskirjasto.fi tekijä löysi paljon aineistoa Antonin tekemistä puupiirroksista, jotka oli painettu lehdissä.

Kävin Brysselissä Ukiyo-E puupiirrosnäyttelyssä. Näyttelyssä näytettiin video, jossa esiteltiin puupiirrosten tekeminen kirsikkapuulle ja painaminen. Puupiirros saadaan aikaan piirtämällä käsin tehdylle paperille mustalla painovärillä ääriviivapiirros, joka liimataan piirrospuoli puuta vasten. Paperi revitään ja hierotaan pois niin, että painoväri jää liimautuneena puulaattaan. Tämän jälkeen painaja kaivertaa mustan viivan vasemmalta ja oikealta puolen leikkuuveitsellä leikkuuviivat eli painojäljessä esille ja tämän jälkeen kaivertaa painamattomat kohdat sopivalta syvyydeltä pois. Painaja vedostaa ensimmäisen arkin levittämällä sudilla juoksevan värin painolaatan painopinnan päälle ja asettaa painoarkin laatan päälle, joka hangataan bampunarusta tehdyllä kerällä käyttäen sitä hankaimena saadakseen painavista kohdin väri paperiin. Seuraava osaväri maalataan vedosarkkiin oikealla lopullisella värillä ja liimataan väripuoli puuta vasten ja kuoritaan ylimääräinen paperi, jotta puulla oleva väri tulee näkyviin kaivertamista varten. Näin toistetaan niin kauan kuin on painettavaia värejä. Painaja painaa ensin mustalla ääriviivapiirroksenja sen jälkeen tekee kohdistimen seuraaviin puulaattoihin puutikusta, jotta värit kohdistuisivat tarkasti toisiinsa. Gutenbergin aikaiset puulaatat värjättiin tahmaisella värillä telalla ja puristettiin viinipuristimen kaltaisella laitteella. Japanilainen puupiirros on huomattavasti yksinkertaisempi toteuttaa.

Länsimainen tapa tehdä puupiirroksia. Puupiirrostekniikka on yksinkertainen, sillä tasaiselle puulaatalle taiteilija piirtää aiheensa peilikuvana käyttäen apuna kuultopaperia tai kalkiopaperia. Tämän jälkeen piirrokseen kuulumaton osa leikataan pois sopivalta syvyydeltä terävillä työkaluilla, sillä painamaton pinta pitää olla sen verran alapuolella, ettei painamaton pinta paina painavien pintojen mukana. Kaikkia puulajeja voidaan käyttää, mutta koivuvaneri sopii ehkä parhaiten. Vanerin paksuuden tulee olla minimissään 6 mm. Väripuupiirroksissa on kullakin värillä oma painolaattansa. Ohuet- ja hienot linjat leikataan viistosti etteivät särkyisi painettaessa. Suurempia pintoja poistettaessa käytetään suurempia pintoja. Taidepiirroksen voi siirtää laatalle piirtämällä se kuultopaperille, joten kääntämällä kuultopaperi se saadaan helposti peilikuvaksi. Kuultopaperilta se voidaan piirtää kalkiopaperia käyttäen laatalle. Kuvio vahvistetaan tussilla mikä helpottaa laatan leikkaamista. Painoaihe voidaan siirtää myös valokuvamenetelmällä tekemällä laatan pinta valolle herkäksi käyttäen hopeanitraattia.

Kuvalaatat valmistettiin tanskalaisen C. Piilin 1845 keksimällä ns. kemiatypiamenetelmällä ja puupiirroksia käytettiin myös.

Daniel Medelplan oli Turun akatemian kirjapainon palveluksessa puupiirrosten tekijänä ja kirjapainon muissa tehtävissä vuosina 1678-1689. Vuonna 1719 hän teki pappien tilauksesta Pälkäneen puuaapisen, sillä tähän aikaan ei Suomessa toiminut kirjapainoja. Medelplan valmisti kaivertamalla puuhun aapisen sivut ja painoi ne omatekoisella prässillä. Medelplan kuoli Pälkäneellä Taurilan kylässä vuonna 1737.

http://www.kmkg-mrah.be/expositions/ukiyo-e 

Kirjallisuus:

Tuula Moilanen. ”Japanilainen puupiirros ajan ja ikuisuuden peilinä : japanilaiset ajan ja ikuisuuden symbolit ja niiden esittäminen puupiirroksissa 700-luvulta nykypäivään” ( Aalto-yliopisto, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu 2013)

Tuula Moilanen, Kari Laitinen, Antti Tanttu ”Puupiirroksen taito : öljyväripuupiirros ja japanilainen vesiväripuupiirros” (Taideteollinen korkeakoulu 1999)